Kuva: Instagram @mikkoleppilampi
Mikko Leppilampi nappasi pääroolin uudesta rikossarjasta – ”Tämä on minulle unelmien täyttymys”
Näyttelijä ja juontaja Mikko Leppilampi näyttelee C Moren uuden Kylmä syli -alkuperäissarjan pääroolin. Sarja perustuu Christian Rönnbackan samannimiseen menestyskirjaan, joka on kirjailijan luoman Antti Hautalehto -dekkarisarjan neljäs osa. Aiheesta kertoi ensimmäisenä MTV Uutiset.
Leppilampi näyttelee sarjassa rikoskomisario Antti Hautalehdon roolin.
– Tämä on minulle unelmien täyttymys. Olen ihan aidosti haaveillut yli 10 vuotta, että pääsisin tekemään laatusarjassa kiinnostavan ja monitasoisen pääroolin, Leppilampi sanoo.
Ikänsä ja elämänkokemuksensa myötä hän kokee olevansa myös ihmisenä valmis tällaisen roolin näyttelemiseen.
– Antti Hautalehdon roolihahmossa näyttelijälle on kiitollisinta se, että kirjailija on sen aikojen saatossa jo pureskellut luonteenpiirteineen ja taustoineen niin syväksi, ettei siinä ole yhtään aukkoa tai kysymysmerkkiä, mitä näytellä, Leppilampi kiittelee.
Leppilammen lisäksi sarjassa nähdään muun muassa Onni Parviainen, Antti Reini, Iikka Forss, Marja Salo, Oona Airola, Teijo Eloranta, Inka Kallén, Pihla Maalismaa ja Konsta Laakso. Kuvaukset alkoivat viime viikolla ja niiden on määrä jatkua pitkälle kevääseen. Sarjan tuottaa Solar Films.
Lue myös:
Radio Nostalgia: Mikko Leppilampi paljastaa suloisen yksityiskohdan hänen ja Beata-rakkaan suhteesta – ”Vie reissulle maailmaan”
Mikko Leppilampi vietti joulun tyttärensä ja Beata-rakkaansa kanssa – julkaisi harvinaisen yhteiskuvan
IL: Putouksen suosikkihahmo Folke Rundqvistin luonut Dennis Nylund paljastaa yksityiskohtia itsestään: breakdancen maailmanmestari!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana