Mikon sääennuste oli napakymppi – lue mitä hän kertoo syksyn sääksi!
Kun Metropoli teki jutun Aurinkorannikolla asuvasta säätieteilijästä Mikko E:stä, Suomessa satoi ja Mikko ennusti elokuulle hellettä. Kaikki nauroivat, mutta tykkäsivät edes lohtumielessä Mikon ennustuksesta. Sitä jaettiin lähes kuusi tuhatta kertaa somessa.
Mutta hei! Mikko oli oikeassa. Säärintama myöhästyi muutamilla päivillä, mutta nyt Suomea hellii elokuinen korkeapaine, joka on parkkeerannut matkalla etelä-Euroopasta maamme yläpuolelle. Ja hellettä ja aurinkoa jatkuu, yhteensä parisen viikkoa, kuten myös viralliset ennusteet ovat nyt joutuneet myöntämään.
Itse asiassa Mikko kertoi elokuun sään jo keväällä, kuten jutussamme kerrottiin:
-Ennen elokuuta Suomessa ei ole kesää.
Nyt alkaa kiinnostaa, mitä Mikko lupaa syksyksi, kun kerran niin hyvin tietää.
Mikko kertoo:
-Tämän kesäisen jakson jälkeen tulee kerralla kylmempi osio, tuulista, ja ihmiset luulevat että talvi tulikin sitten rytinällä. Mutta se on vain hetken säänäkymä. Syyskuulla tulee taas lämpimämpää, ja se kestää mukavasti jouluun asti. Lunta ei tule jouluaatoksi, vaan lämpötilat ovat tuolla 12 asteen tuntumassa pitkään. Syksystä on tulossa kivan lämmin ja erittäin aurinkoinen. Voisi todeta jopa: kultainen syksy.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat