
Milleniaalit haluavat pakoon perhejoulua – jopa äkkilähtönä
Perheisiin kuuluu monia jouluperinteitä, mutta aivan kaikki eivät niitä jaksa noudattaa, ainakaan päivätolkulla.
Tänä jouluna Hotels.comilla on perheille joulurauhaa avittava tarjous, jonka kautta milleniaalisinkut voivat ottaa irtioton perhejuhlasta puoleen hintaan.
#XmasEscape-hinnat on suunniteltu niiden 174 miljoonan milleniaalisinkun tueksi, jotka joutuvat viettämään joulunsa holhoavien vanhempien, pariutuneiden perheenjäsenien ja meluavien sukulaislasten keskellä. Tarjous koskee 25. joulukuuta Hotels.comin kautta tehtyjä varauksia, sillä uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset parikymppiset ovat yleensä kypsiä perhejoulun viettoon noin kello 16.05 joulupäivänä.
Näyttää siltä, että milleniaalien jouluyö ei ole pelkästään juhlayö: Hotels.comin uusi tutkimus nimittäin osoittaa, että jouluna suurten ikäluokkien edustajat kuluttavat puolisen tuntia soimaten edesvastuutonta jälkikasvuaan aikuismaisen elämäntavan puutteesta. Suomalaiset milleniaalit kertovat, että perheenjäsenet soimaavat heitä muun muassa heikosta urakehityksestä (19 %), säästämisen puutteesta (15 %) sekä sinkkuudesta (14 %) – auts!
Parisuhteen puute ei johda ainoastaan perheenjäsenten paheksuntaan. Muita milleniaalisinkkujen haasteita joulunaikaan ovat esimerkiksi muut pariskunnat (24 %), rauhaa rikkovat meluavat lapset (22 %) sekä epämiellyttävät julkiset hellyydenosoitukset (13 %) – ei siis ihme, jos hyvää joulumieltä on vaikea tavoittaa.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että useimmat milleniaalisinkut ovat täysin tyytyväisiä parisuhdestatukseensa. Joulusinkkuuden hyviin puoliin lukeutuvat muun muassa mahdollisuus viettää aikaa juuri oman mielen mukaan (49 %) sekä se, että ei tarvitse päättää, viettääkö joulua oman vai puolison perheen kanssa (33 %). Listalta löytyy myös velvollisuuksien puuttuminen (27 %).
Villit ja vapaat sinkut ovatkin valmiita juoksemaan kiljuen karkuun perhettään jo vajaan 36 tunnin joulunvieton jälkeen. Hotels.com ennustaa, että klo 16.05 joulupäivänä koittaa hetki, jolloin milleniaalit ovat saaneet tarpeekseen perhejoulusta. Tätä tukee se, että yli puolet vastaajista (51 %) myöntää kyllästyvänsä ”hauskanpitoon” mutta jäävänsä silti perheensä luo, koska eivät halua olla yksin (48 %), eivät tiedä, mihin muuallekaan mennä (17 %) tai eivät voi lähteä, sillä muut vaihtoehdot ovat liian kalliita (8 %).
Äkkilähtö joulunpyhinä
Hotels.comilla onkin joululahja kaikille kilteille ja tuhmille, sinkuille ja ylpeille milleniaaleille: #XmasEscape-hinnat. XMASESCAPE-tarjouskoodi on suunniteltu kaikille onnellisille sinkuille, jotka kaipaavat omaa rentoutumisaikaa joulupyhinä. Nämä yksinomaan sinkkuyöpyjille tarkoitetut hinnat ovat voimassa 25. joulukuuta tehtyihin varauksiin samalle yölle – juuri kun perhejoulu alkaa toden teolla rasittaa.
– Isoäidin paheksuvat katseet, pyytämättä sysätyt lapsenvahtivuorot ja jatkuvat kysymykset säästötavoitteista voivat tehdä perheen yhteisestä joulunvietosta hieman raskasta. Älä anna tyhjän lompakon olla täydellisen hotellielämän esteenä – tänä vuonna lahjoitamme sinulle joulurauhaa #XmasEscape-hintojen muodossa. Itsekästä joulua kaikille ylpeästi sinkuille siskoille ja veljille – olkoon joulunne rauhallinen ja täynnä toivoa, kertoo Emma Tagg, Senior Global PR Manager Hotels.comilta.
Voit lunastaa #XmasEscape-hinnat Hotels.comissa valitsemalla haluamasi hotellin ja syöttämällä tarjouskoodin XMASESCAPE kassalla (rajattu saatavuus).
Lähde ja kuvat: Hotels.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen