Näillä hevilegendoilla on erikoinen ruoka-aikataulu – katso kuva!
Lähestulkoon koko maailman tuntema legendaarinen Ozzy Osbournen tähdittämä heavy-yhtye Black Sabbath päätti Reunion-kiertueensa ensimmäisen Euroopan osion yhtyeen alkuperäiseen syntykaupunkiin Birminghamiin juuri ennen joulua. Samaan kiertueeseen kuului myös visiitti Suomeen marraskuussa.
Kappaleista Paranoid ja Iron Man supersuosioon 1970-luvun alussa noussut yhtye julkaisi joulun alla Twitterissä alla näkyvän kuvan Birminghamin keikka-aikataulusta, jossa huomio kiinnittyy erityisesti ruoka”taukojen” pituuteen. Ilmeisesti hevilegendojen ruokailu tapahtuu hieman hitaammin kuin riffien soittaminen, sillä sekä lounas että päivällinen ovat molemmat kestoltaan peräti kolme tuntia! Kenties kyseessä on osittain kuitenkin myös aikataulun laatijan suurpiirteisyys, elleivät papat tosiaan nauti ruokiaan todella pitkän kaavan kautta ja hyppää lavalle suoraan ruokapöydästä!
Laiskimuksia herrat eivät missään tapauksessa kuitenkaan ole, sillä rumpali Bill Wardia lukuunottamatta alkuperäiskokoonpanossaan esiintyvän bändin Reunion Tour pitää sisällään yhteensä 83 keikkaa maailmanlaajuisesti. Bändi on perustettu 1969, sen laulajat ja muut jäsenet ovat vaihtuneet moneen kertaan, Ozzy Osbourne on johtanut useita omia bändejään sekä esiintynyt perheensä kanssa reality-sarjassa ja kitaristi Tony Iommi selvisi pahalaatuisesta syövästä viime vuonna, mutta silti herroilta pukkaa keikkaa ja kuten kuva todistaa, he tekevät töitä myös sunnuntaisin!
Kuva: Black Sabbathin Twitter-tili
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”