Nainen esti raiskauksen äärimmäisellä tavalla – naps!
Miehet käyttävät usein pitkäkestoisissa raiskaustapauksissa hyväkseen fyysisen voiman lisäksi henkistä painostusta, jotta raiskauksen uhrit eivät uskaltaisi paljastaa heitä.
Näin kävi myös tapauksessa, jossa uskonnolliseksi guruksi itseään kutsunut 54-vuotias Hari Swami raiskasi nykyisin lakia opiskelevaa 23-vuotiasta nuorta naista seitsemän vuoden ajan Intian Keralan osavaltion pääkaupungissa Thiruvananthapuramissa. Raiskaukset alkoivat naisen ollessa alaikäinen, mutta katkesivat lopultakin viime perjantaina naisen äärimmäisen teon ansiosta.
Nainen oli vaiennut raiskauksista, koska häpesi niitä ja pelkäsi, että kukaan ei uskoisi häntä, koska uskonnollinen mies oli perheen läheinen ystävä. Viime perjantai-iltana mies tuli tapansa mukaan perheen sijaitsevaan kotiin ”suorittamaan uskonnollisia rituaaleja” ja yritti jälleen raiskata naista. Tilanteesta on raportoitu, että Swami uhkasi naista veitsellä, jonka nainen sai kamppailun tuoksinassa haltuunsa ja leikkasi sillä Swamin peniksen irti. Teon jälkeen nainen pakeni ulos ja soitti poliisin hätänumeroon.
Poliisi järjesti Swamille ambulanssikuljetuksen sairaalaan, jossa hänelle tehtiin ”kirurginen hätäoperaatio”.
Tapahtuma sai laajaa julkisuutta, kun ministeri Pinarayi Vijayan kehui nuoren naisen tekoa ja rohkeutta tilanteessa. Lakiopiskelijalle on tarjottu terapia-apua tapahtuman johdosta.
Swami väitti myöhemmin poliisille leikanneensa itse elimensä irti.
Lähde: Indian Express
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video