Nainen makasi aaveen kanssa eikä enää kelpuuta eläviä miehiä
Nainen nimeltään Amethyst Realm teki intiimin tunnustuksen brittiläisessä aamushow’ssa. Realm kuvaili, kuinka hänen luokseen saapui aave, jota hän ei nähnyt, mutta jonka kanssa hän harrasti seksiä.
Naisen ja aaveen rakkaustarina alkoi, kun hän muutti uuteen taloon sulhasensa kanssa 12 vuotta sitten. Hän alkoi tuntea selittämättömän läsnäolon.
– Se alkoi energiana, sitten siitä tuli fyysistä. Tunsin jaloillani paineen ja niskassani hengityksen, nainen kertoi.
Realm halusi viedä suhteen pidemmälle, joten hän pukeutui seksikkäisiin alusvaatteisiin ja odotti vierashuoneessa aaveen saapuvan.
– Harrastin seksiä aaveen kanssa. Voit silti tuntea sen, sitä on vaikea selittää. Tunsin painon ja painottomuuden, hengityksen ja kosketykset, ja sen energian, nainen kuvaili kohtaamistaan aaveen kanssa.
Realm myös paljasti, että kohtaamisella oli ”onnellinen loppu”. Nainen erosi kihlatustaan, kun tämä sai hänet kiinni suhteesta aaveen kanssa. Mies tuli eräänä päivänä töistä aikaisin kotiin, ja näki ”miehen hahmon” ikkunassa.
Realm on nyt hylännyt miehet kokonaan ja on romanttisesti kiinnostunut vain aaveista. Hän kertoo harrastaneensa seksiä useampien aaveiden kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan