Nainen piti kuuroa siskoaan vankina komerossa seitsemän vuotta
Yhdysvaltalainen Candy Lawson, 46, on tuomittu oikeudessa siitä, että hän piti kuuroa ja kehityshäiriöistä kärsivää adoptiosiskoaan vankina komerossa vieden tämän sosiaalietuudet.
Nainen antoi siskolleen Diana Churchillille vain vähän ruokaa ja vettä niiden seitsemän vuoden aikana, jotka tämä oli vangittuna. Komero oli mitoiltaan ainoastaan noin 1,2 kertaa 2,5 metriä.
Churchill vapautui vuonna 2015, kun rakennustyöntekijä löysi hänet Lawsonin Corunnan kaupungissa Michiganissa sijaitsevasta talosta.
Lawsonin oli tarkoitus pitää huolta siskostaan heidän äitinsä kuoltua kymmenen vuotta aiemmin. Hän kuitenkin alisti siskonsa vuosien hyväksikäytölle.
– Uskon, että helppo vastaus on se, että motiivi oli etuudet, joita hän sai, syyttäjä päätteli.
Syyttäjä jatkoi, että järjestelmä petti Lawsonin, sillä kukaan ei käynyt tarkistamassa, että nainen oli kunnossa ja sai itselleen kuuluvat etuudet.
Churchillin veli, joka kärsi samoista kognitiivisista ja fyysisistä häiriöistä kuin siskonsa, kuoli 33-vuotiaana erittäin alipainoisena. Poliisit tutkivat nyt, onko Lawson vastuussa myös hänen kuolemastaan.
Lawson on puolustautunut väittämällä, että komero oli huone ja hän lukitsi siskonsa sinne, ettei tämä vaeltaisi ulos yöllä. Hän sanoi, että antoi siskolleen ruokaa, ja että hän sai kulkea vapaasti talossa. Churchill oli kuitenkin löydettäessä aliravittu ja likainen.
Nykyään Churchill on valtion hoitokodissa ja hänen kerrotaan voivan paremmin. Lawson on tuomittu tapauksesta, ja hän saa kuulla tuomionsa lokakuussa.
Lähde: Metro
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!