Nämä identtiset kaksoset jakavat kaiken – jopa saman miehen!
Australialaiset Anna ja Lucy DeCinque sanovat olevansa maailman identtisimmät kaksoset. Naiset ovat päättäneet olla täysin samanlaisia. 31-vuotiaaat naiset asuvat yhdessä ja jakavat elämässään kaiken. Heillä on yhteinen puhelin ja yhteiset vaatteet.
He ovat jopa käyttäneet noin 150 000 euroa samoihin kauneusleikkauksiin näyttääkseen samalta.
Kaiken tämän lisäksi heillä on yhteinen poikaystävä. 33-vuotias Ben Byrne on asunut yhdessä naisten kanssa avoliitossa neljän vuoden ajan. Sähkömekaanikkona työskentelevä Ben tapasi avovaimonsa Facebookissa. Naiset ilmoittivat hänelle, että he tulevat pakettina ja Ben hyväksyi sen.
Mies ymmärtää naisten välisen siteen, koska hän on itse ei-identtinen kaksoisveli.
– Ben kohtelee meitä täysin tasapuolisesti. Jos hän suutelee Annaa, hän suutelee minua heti sen jälkeen ja pitää meitä molempia kädestä kiinni, kun menemme ulos. Emme koskaan ole kateellisia, koska tiedämme hänen rakastavan meitä molempia yhtä paljon. Nukumme kaikki kolme yhdessä. Jotkut sanovat sen olevan inhottavaa, mutta se toimii meillä, Lucy kertoo.
Tulevaisuudessa heillä on aikomus hankkia perheenlisäystä, mutta silloinkin naiset haluavat tulla raskaaksi samaan aikaan.
Lähde: Daily Star
Kuva: Anna ja Lucy Decinquen Instagram-tili
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”