Netflixin The Witcher -sarjaa etukäteen katsoneet: ”Saa Game of Thronesin näyttämään kamalalta”
Nyt ladataan uudelle sarjalle todella kovia odotuksia!
The Witcher -sarjan ensimmäinen 8-osainen kausi tulee katsottavaksi suoratoistopalvelu Netflixiin 20. joulukuuta. Ennakkotietojen mukaan sarja on niin väkevää tavaraa, että Netflix on tilannut sille jo toisenkin saman pituisen kauden, jonka kuvaukset aloitetaan tammikuussa. Toinen kausi julkaistaneen vuonna 2021.
The Witcher perustuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin 8-osaiseen samannimiseen fantasiakirjasarjaan. Tv-sarjaa luotsaava Lauren Schmidt Hissrich on paljastanut, että hän suunnittelee televisiosarjaan peräti seitsemää kautta.
Sarjaa etukäteen katsoneiden kriitikoiden mukaan potentiaalia hittimenestykseen on, sillä he suorastaan ylistävät sitä. The Witcherin jopa sanotaan saavan maailman ylivoimaisesti suosituimman fantasiasarjan Game of Thronesin taistelukohtaukset näyttämään ”kamalilta”.
The Witcherissa päähahmo Geralt of Riviaa esittää jo kolmessa elokuvassa teräsmiehenä katsojia hurmannut Henry Cavill.
Twitterissä on alkanut näkyä reaktioita sarjan ennakkokatseluista.
– Taistelukohtaukset The Witcherissa saavat Game of Thronesin taistelut näyttämään kamalilta, sarjasta twiitataan.
– Okei, sanon tämän. The Witcherin taistelukohtaukset saavat Game of Thronesin kohtaukset näyttämään kahden juopon nahistelulta baarin edessä, toinen twiittaaja toteaa.
Sarjan ennakkoon nähneet kriitikot ovat olleet täysin otettuja sarjan kunnioitusta herättävistä koreografioista ja Cavillin upeasta muodonmuutoksesta Geralt of Riviaksi. Sarjan tunnelma, taistelut ja näyttelijätyö ovat saaneet sen nähneet suorastaan haukkomaan henkeään.
The Witcher -sarjan ensimmäinen kausi on katsottavissa Netflixissä 20. joulukuuta. Tässäpä siis oiva joululahja fantasiasarjojen ystäville!
Lähteet: Unilad, Variety
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!