Nuori nainen vieraili kaikissa maailman maissa ennätysajassa
Yhdysvaltalainen Cassandra De Pecol on saanut valmiiksi valtavan urakan. 27-vuotias on ensimmäinen nainen, joka on todistetusti vieraillut jokaisessa maapallon suvereenissa valtiossa. Suvereeni valtio tarkoittaa maata, joka päättää itse omista asioistaan.
Cassandra De Pecol aloitti matkustamisen heinäkuussa 2015. 255 lentomatkaa myöhemmin urakka oli suoritettu. 196 valtiota käsittänyt matka vei häneltä aikaa 18 kuukautta ja 26 päivää.
Huikea reissu maksoi noin 200 000 euroa, mutta ison osan siitä kustansi erilaiset yhteistyökumppanit.
– Koulusta lähtien olen halunnut vierailla jokaisessa maailman maassa. Minua kiehtoi oppia jokaisesta kulttuurista, luonnollisesta elinympäristöstä ja uskonnosta. Halusin oppia mistä nämä ihmiset tulivat ja vielä tarkemmin mistä minä tulin, Cassandra kertoo.
Matkailu ei ollut pelkkää lomailua, vaan reissun aikana hän työskenteli rauhan lähettiläänä. Työhön kuului tavata matkan aikana 16 000 matkailualan opiskelijaa. Heidän kanssaan hän keskusteli vastuullisesta matkailusta ja taloudesta. Korvatakseen jättämäänsä hiilijalanjälkeä hän istutti puita viidessäkymmenessä maassa.
Matkaansa hän dokumentoi videoilla ja valokuvilla. Seuraavaksi tarkoituksena on matkasta koostaa kirja ja dokumenttielokuva.
Todisteet tehdystä matkasta ovat parhaillaan tarkastettava virkamiehillä. Kun ne hyväksytään, Cassandrasta tulee virallisesti nopein nainen, joka on vieraillut kaikissa maailman maissa.
Lähde: Daily Star
Kuvat: Cassandra De Pecol Instagram
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti