Oho! Aikuisviihdetähti Jessa Rhodes toteuttaa jonkun onnellisen faninsa unelman – petipuuhia tiedossa!
Pornotähti Jessa Rhodes aikoo tehdä jonkun faninsa hyvin onnelliseksi.
Asia kävi ilmi Reddit-palvelun AMA-osiossa (kysy minulta mitä tahansa), jossa kaunotar vastaili faniensa kysymyksiin.
– Makaisitko fanin kanssa toteuttaaksesi hänen fantasiansa? Kysyn meidän kaikkien puolesta, eräs fani tiedusteli.
– Oikeastaan kyllä! Itse asiassa ihmiset voivat osallistua yksityisessä Snapchatissani ’pane-fania’ -kisaan, Jessa täräytti.
Jessa paljasti vastauksissaan myös monia erikoisia kokemuksia aikuisviihdealalta. Esimerkiksi vaarallisin hänen tekemänsä asia kuvauksissa on ollut vedenalaiskuvaus, jossa hänen täytyi uudestaan ja uudestaan pysyä niin pitkään veden alla, että hän pelkäsi pyörtyvänsä.
Eräässä toisessa kuvauksessa hänen piti sukeltaa uima-altaan päästä päähän painavassa kaavussa. Teknisten vaikeuksien vuoksi kuvaus täytyi tehdä uudestaan niin monta kertaa, että tuolloinkin hän pelkäsi menettävänsä tajuntansa.
Jessa ei paljasta, mitä tapahtui hänen ällöttävimmässä kohtauksessaan, mutta hänen mukaansa se oli niin kamala, että sen jälkeen hän maksoi palkkionsa takaisin ja pyysi itselleen kuvatut materiaalit, jotta voi tuhota ne. Entä nautinto? Yleisen uskomuksen mukaan pornotähdet eivät oikeasti nauti kameroiden edessä harrastamastaan seksistä. Jessa kuitenkin paljastaa, että hän nauttii kuvaustilanteissa seksistä peräti 90 % ajasta. Hän kertoo, että seitsemän vuoden kokemuksella niin monet asiat ovat jääneet lihasmuistiin, että hänen on helppo vain keskittyä nauttimaan hyvästä seksistä. Kokemattomampana häntä jännittivät valaistukseen ja kamerakulmiin liittyvät tekniset asiat sekä se, että toimiko hän aina juuri ohjaajan ohjeistuksen mukaisesti. Pisimmästä kuvassessiostaan Jessa kertoo, että se kesti peräti 24 tuntia eikä kyseinen päivä ollut ”kovin kiva”.
Lähde: LADbible Kuvat: Instagram / Jessa Rhodes
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen avautuu talousvaikeuksistaan
- Kasinorakastajan blogi: God Save The King + Suomi siinä sivussa
- Vangitun Jere Karalahden tapauksessa shokkikäänne
- Archie Cruz ja Iida Vainio keräsivät huomiota elokuvissa – katso kuvat!
- Shirly Karviselta shokkiavautuminen: Ex-puoliso kontrolloi hirveällä tavalla
- Jari Sillanpään tuleva kiertue aiheutti kohun
- Sara Sieppi avautuu raskaudestaan: ”Lapsella on oikeus yksityisyyteen heti syntymästään alkaen”
- Lainojen vertailu suomalaisen kuluttajan näkökulmasta
- Joel Harkimo ilmestyi TTK-lähetykseen kaunottaren kanssa
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”