Oho! Seiska julkaisi Irina Tundrasta K18-kuvan, jossa näkyy aivan kaikki
Striptease-ammattilainen Irina Tundra on julkaissut äskettäin elämänkertakirjan Irina Tundra K-18.
Kirjassa uhkea tummakutrinen kaunotar kertoo hurjista kokemuksistaan striptease-alalla sekä Suomessa että ulkomailla. Nainen kiinnostui alasta ensimmäisen kerran nähdessään uhkean Janine Lindemulderin poseerauksen Blink-182-yhtyeen Enema of the State -albumin kannessa 2000-luvun alussa.
Irina kävi 20-vuotiaana rintojen suurennusleikkauksessa ja on sen jälkeen ollut ylpeä muodoistaan sekä esitellyt niitä mielellään. Irina jätti geologian opinnot yliopistossa ja suuntasi aikuisviihdealalle.
Irina kertoo kirjassa ensimmäisestä työpäivästään aikuisviihdealalla:
Kävin kysymässä töitä ja muistaakseni pääsin aloittamaan hyvin nopeasti. Paikan omistaja esitteli minulle huoneet. Hän kertoi hinnat ja säännöt ja totesi: ”Ja sinähän tiedät, mitä siellä huoneissa tehdään.”
En uskaltanut kysyä, koska ajattelin, etten voinut olla tietämätön, kun olin itse hakenut töihin, joten nyökkäsin vain ”kyllä”. Todellisuudessa minulla ei ollut aavistustakaan!
Minulla kävi ensimmäisenä täytenä työpäivänäni 26 asiakasta ja sen jälkeen keskimäärin 13 asiakasta päivässä.
Kirjassa on Irinasta myös K18-kuvia, joista Seiska julkaisi yhden nettisivullaan. Kuva on otettu takaapäin Irinan lavaesiintymisestä alasuunnasta siten, että hänen paljas alapäänsä näkyy hyvin läheltä. Emme julkaise kyseistä K18-kuvaa, mutta alla muutamia sensuroituja otoksia Irina Tundrasta!
Lähde ja K18-kuva: Seiska Kuvat: Instagram/ Irina Tundra / Fotonaattori / tiphotocc
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta