OMG, IHQU ja Daa – mitä tulee mieleen?
Kun näet kirjainyhdistelmät OMG, IHQU, LOL , Daa tai <3, ei mieleesi välttämättä tule ensimmäisenä kuuma kupillinen teetä.Teetä maahantuova Suomen Elintarviketuonti Oy Norqvist niminen yritys lanseeraa markkinoille teinikielestä poimituilla lyhenteillä nimetyn Easy-teesarjan. Nuorten suosimilla nimillä varustettujen tee-pussien kohderyhmää ovat tietenkin alle parikymppiset kuluttajat, joita maahantuoja pyrkii houkuttelemaan teenjuojiksi.
Myös juomien mausteet ovat perinteiselle teen ystävälle erikoisia tuttavuuksia. Mauteina on käytetty mm. vaahtokarkin, suklaan, jäätelön ja chilin aromeita.
Brändijohtaja Kristiina Nordqvist kertoo ajatuksen ”nuorten teestä” lähteneen siitä, että Suomi on perinteisesti kahvikansaa, mutta nuorille kahvi ei välttämättä ole enää itsestään selvä valinta.”Haluaisimme, että kaikki kymmenestä ikävuodesta ylöspäin oppisivat juomaan teetä. Ajattelimme, että nuoret on saatava jollain hauskalla tavalla kaapattua teenjuojiksi”, Nordqvist kertoo Markkinointi & Mainonnan haastattelussa.
Lähde: marmai.fi
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn