Pelastiko David Hasselhoff Leonardo DiCaprion uran vahingossa?
Hollywoodin suurimpiin tähtiin lukeutuvan Leonardo DiCaprion ura voisi olla aivan toisenlainen. 15-vuotias DiCaprio oli 1980-luvun lopulla ehdolla Baywatch-sarjaan. DiCaprion oli määrä esittää David Hasselhoffin poikaa, mutta Hasselhoff ei kelpuuttanut tulevaa supertähteä kyseiseen rooliin, koska piti tätä liian vanhana.
Lopulta roolin sai Brandon Call, joka korvattiin seuraavilla tuotantokausilla Jeremy Jacksonilla. Callin ja Jacksonin ura näyttelijä jäi sarjan menestyksestä huolimatta melko vaatimattomiksi.
Saattoi olla niin, että päätöksellään Hasselhoff pelasti DiCaprion urakehityksen. Sillä Baywatch-taustalla olisi DiCaprion näyttelijäprofiilista ja imagosta tullut varsin toisenlainen.
The Hollywood Reporterin haastattelemat Baywatch-sarjan tuottajat Michael Berk ja Douglas Schwartz kertoivat, että alun perin Hasselhoff vastusti myös Pamela Andersonin pestaamista sarjaan. Hasselhoff ei halunnut, että hengenpelastajaa näyttelemään otetaan Playboy-lehdessä poseerannut silikonirintainen nainen.
Myöhemmin Andersonin roolitus osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska sarjan suosio ja kulttimaine perustui pitkälti Andersonin imagoon.
Lähde: The Hollywood Reporter
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta