Pornotähti avautui hyväksikäytöstä
Aikuisviihde on erittäin iso bisnes. Suosituimmat pornosivustot keräävät miljoonia kävijöitä ympäri maailman. Sen takia on selvää, että alalla liikkuu paljon rahaa ja ihmisiä, jotka haluavat oman hyötynsä valtavasta liiketoiminnasta.
Japanilainen pornotähti Saki Kozai avautui uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa pornobisneksessä valloillaan olevasta hyväksikäytöstä. 30-vuotias Kozai paljasti, että hänet huijattiin allekirjoittamaan epäselvä sopimus kuusi vuotta sitten.
Mallitoimiston työntekijäksi esittäytynyt henkilö löysi hänet Tokion kadulta ja tarjosi nuorelle naiselle mallisopimusta. Tarjotun työn perusteella Kozai uskoi tulevansa tähdeksi. Kuitenkin heti ensimmäisenä työpäivänä totuus paljastui ja hän sai ohjeet harrastaa seksiä kameran edessä.
– En voinut riisua vaatteitani, Kozai kertoi.
Kuitenkin painostuksen jälkeen nainen suostui kuvaukseen ja päätyi mukaan pornobisnekseen.
– Siellä oli noin kaksikymmentä ihmistä ympärilläni odottamassa. En voinut sanoa ei, kun he olivat ympärilläni.
AFP:n mukaan naisia huijataan allekirjoittamaan epämääräisiä ja vaikeaselkoisia sopimuksia, joista on vaikea päästä irti ja näin ollen heidän on pakko jatkaa työskentelyä toimistoille. Naisilta on muun muassa vaadittu sakkoja, jos he eivät jatka työskentelyä. Lisäksi naisille on uskoteltu, että he eivät tule saamaan muita töitä esiinnyttyään pornovideoissa.
miaomiao♡ฅ ̳͒•ˑ̫• ̳͒ฅ♡ Kuva, jonka 香西咲 (@saki.kouzai) julkaisi
Lähde: Indy100 Kuvat: Saki Kozai Instagram
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun