Pyörätuoli ei estä tätä naista tavoittelemasta tankotanssin mestaruutta – katso video
Kanadalainen tankotanssija Erin Clark, 36 ei ole lajin tyypillisin harrastaja, sillä hän on pyörätuolissa. Clark aloitti lajin viime vuonna, ja jo nyt hän on matkalla kohti Alankomaissa pidettäviä maailmanmestaruuskisoja.
Clark kertoo taistelleensa koko elämänsä syrjintää vastaan ja pyrkii nyt muuttamaan tankotanssin hyväksyvämmäksi lajiksi. Nainen kärsii synnynnäisestä tilasta, jonka vuoksi hänen selkärankansa alaosa ei ole kehittynyt normaalisti. Osa hänen lihaksistaan toimii, ja osa taas ei.
– Tiedän ihmisten olettavan, että koska olen epämuodostunut enkä voi kävellä, minun pitäisi tuntea oloni epämukavaksi kehossani. Minun ei pitäisi pitää kehostani vaan minun pitäisi haluta muuttaa sitä. Olen kuitenkin tyytyväinen kehossani, enkä voi sanoa, että kärsisin itsetunnon puutteesta kehoni suhteen, Clark kertoo.
Clarkin aloittaessa tankotanssin vammaisurheilijoille ei ollut lajissa vielä omaa kategoriaansa. Siitä huolimatta hän on kilpaillut huipputasolla. Viime vuonna hän voitti hopeaa Espanjan kansallisissa tankotanssimestaruuskilpailuissa.
– On useita tankoliikkeitä, joita en voi tehdä, joten meidän oli löydettävä liikkeitä, jotka voin tehdä, Clark kertoo.
– Rakastan voittamista, mutta haluan todella voittaa. En halua, että voitto annetaan minulle vain siksi, että ilmaannuin paikalle. Haluan olla paras, haluan kaikkien tietävän, että olen paras, tai ainakin haluan olla todella hyvä, Clark jatkaa.
Clarkin valmentaja Salima Peippo ylistää suojattiaan:
– Hän on paras esiintyjä, hän on upea ja hän rokkaa lavalla. Hänellä on kyky ilmaista tunteita, enkä tiedä ketään toista, joka tekisi sen yhtä luonnollisesti. Hän on todella hyvä, loistava esiintyjä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä