Nettirikokset rehottavat – näin tunnistat huijauksen!
Oletko joskus saanut netissä niin hyvän tarjouksen että sinusta tuntuu, että se ei voi olla totta? Todennäköisesti se ei ole, vaan kyse on nettihuijauksesta.
Nettihuijaukset ovat yleistyneet voimakkaasti. Sunny Car Centerin lankeaminen ”nigerialaiskirjeen” huijaukseen, jonka seurauksena yhtiö siirsi 336 000 euroa eteläafrikkalaiselle tilille on viime aikojen suurin julkisuuteen tullut tieto nettihuijauksesta.
Keskusrikospoliisi arvioi, että kaikista petosrikoksista jo yli puolet ahkeroidaan netissä. Vuonna 2012 petosrikoksista kolmasosa tehtiin verkossa. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 9 400 netissä tehtyä petosta, vakuutuspetosta tai maksuvälinepetosta. Kuluvan vuoden aikana nettipetoksia on tullut poliisin tietoon jo noin 8 000.
Poliisi on luonut ohjeet, joiden avulla voit pohtia oletko itse tai onko joku läheisesi joutunut tai joutumassa nettihuijauksen uhriksi. Ohjeiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta nettihuijauksista ja siten estää niitä ennalta.
Harmaan talouden vastainen tiedotuskampanja jatkuu tänä syksynä. Kampanjan teemoja ovat rehellinen yrittäjyys, tuote- ja lääkeväärennökset sekä nettihuijaukset. Kampanjan tunnuslause on ”Välistävetäjä vaanii verkossa” ja sen avulla pyritään tuomaan esille erilaisia huijauksia, jotka tapahtuvat internetissä.
Kampanjassa panostetaan jälleen runsaasti radiomainontaan. Radiospoteissa käsitellään muun muassa lääkeväärennöksiä, pimeää kirjanpitoa, maksukuitin puuttumista ja epärehellistä nettirakasta. Keväällä toteutettu radiokampanja tavoitti lähes kaksi kolmasosaa 15–64 -vuotiaista suomalaisista. Kampanjaan kuuluu lisäksi oppilaitoskiertue.
Kampanja on osa harmaan talouden torjunnan tehostamisohjelmaa, joka jatkuu hallitusohjelman mukaisesti huhtikuuhun 2015 asti.
Poliisin ohje: Näin tunnistat nettihuijauksen
Sisäministeriön tiedote: Nettihuijaukset harmaan talouden vastaisen kampanjan teemana
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu