Ovela salakuljetusyritys – vanhuksella mukanaan kolme kiloa kokaiinia!
Kolme kiloa kokaiinia ei ole heppoinen määrä salakuljetettavaksi. Tässä tapauksessa susi oli lampaan vaatteissa, sillä pyörätuolilla kulkevan naispuolisen vanhuksen ei ihan heti uskoisi syyllistyvän moiseen.
Vanhuksilta voisi odottaa kuulevansa ennemminkin jonkin törkeän tai oudon vitsin, sillä elämä oli heidän nuoruudessaan niin erilaista kuin nykyään. Huumeiden salakuljetus on kuitenkin kaukana tästä.
Lentokoneeseen pyrkinyt 81-vuotias kolumbiasta kotoisin oleva vanhus oli matkalla Espanjaan, kunnes hänet päätettiin tutkia viranomaisten toimesta. Naisella oli käytössään pyörätuoli, jonka metallirakenteisiin oli kätketty kolmen kilon huumekuorma.
Naisen kohdalla kyse oli pelkästä rutiinitarkastuksesta, mutta kiiltävä maalipinta pyörätuolin rakenteissa herätti epäilyksiä ja vanhus pidätettiin löydöksen jälkeen.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun eläkeikäinen jää kiinni huumeiden salakuljetuksesta, sillä yksistään tämän vuoden puolella vähintään neljä vastaavaa tapausta on tullut ilmi.
Nainen kiisti tienneensä mitään huumeiden olemassaolosta. Viranomaiset tutkivat, onko joku toinen salakuljetushankkeen takana.
Lähde: LADbible
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva