Tauski tuomittiin Henna Peltosen pahoinpitelystä – katso kuvat!
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on langettanut tänään tuomion Tauno ”Tauski” Peltoselle pahoinpitelystä. Tuomiossa todettiin, että Tauski pahoinpiteli 27.5.2010 silloisen vaimonsa Henna Peltosen.
Tauski tuomittiin 35 päiväsakkoon, eli hänen tapauksessaan niistä koituu sakkoa yhteensä 2 485 euroa.
– Olen todella tyytyväinen että asiat on saatu päätökseen ja oikeus on vihdoin tapahtunut, Henna huokaisee Metropoli.netille.
Henna sekä Tauskin toinen ex-vaimo Virpi Kätkä nostivat miestä vastaan syytteet pahoinpitelyistä viime vuoden joulukuussa. Kätkän syytteet vanhenivat, koska ne nostettiin sen verran myöhään, että pahoinpitelyistä oli ehtinyt kulua liian pitkä aika. Tauski vakuutti tuolloin medialle syyttömyyttään ja piti Kätkän syytteiden etenemättömyyttä todisteena omasta syyttömyydestään molemmissa tapauksissa. Nyt hänelle kuitenkin määrättiin tuomio Henna Peltosen pahoinpitelystä.
– On ollut todella rankkaa ja kuluttavaa käsitellä tätä asiaa näin pitkään. Vuosia on kulunut ja asia on jatkuvasti pitkittynyt. Kannatti kuitenkin puskea tätä eteenpäin, koska oikeus on tapahtunut ja nyt voin lopultakin jättää nämä ikävät asiat taakse ja kääntää uuden sivun elämässäni, Henna sanoo.
Alla olevissa kuvissa näkyy vammoja, joita Henna Peltonen sai pahoinpitelyistä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä