Kuva: Instagram - Rosanna Kulju
Rosanna Kulju avoimena kamalimmista seksikokemuksistaan: ”Mietin, että en harrasta enää ikinä seksiä”
Rosanna Kulju, 28, luotsaa Miss Helsinki -kilpailua, mutta tekee paljon muutakin, hän esimerkiksi vetää Grl Gang -nimistä podcastia.
Sarjan uusimmassa jaksossa Rosanna juttelee Love Island Suomi -sarjasta tutun Veeran kanssa mieleenpainuneista seksikokemuksista.
Rosannan paljastukset ovat varsin hurjia. Hän esimerkiksi kertoo erään ”säätönsä” painaneen hänen päätään niin voimakkaasti kesken suuseksin, että Rosannalle tuli oksennusrefleksi ja hän oksensi ”aivan joka paikkaan”. Rosannan mukaan oksennusta lensi nenästä ja suusta mm. miehen päälle, Rosannan päälle, hiuksiin ja sänkyyn.
– Ei jumalauta ja se äijän ilme! Rosanna muistelee kokemustaan järkytyksen vallassa.
– Kyllä mä silloin mietin oikeesti, että mä en harrasta enää ikinä seksiä, Rosanna päivittelee.
Eräs toinen Rosannan ikimuistoinen seksikokemus tapahtui, kun hän joutui erään kotona hetkellisesti asuneen poikaystävänsä äidin yllättämäksi kesken aktin.
– Aivan hirveä kokemus, Kulju toteaa.
Yhden miehen kanssa seksi oli niin huonoa, että se itketti Rosannaa, sillä kyseinen mies ei vain osannut lopettaa ja Rosanna mietti seksin aikana, mitähän söisi huomenna lounaaksi.
Veeran erikoisempiin seksikokemuksiin kuuluu Venäjällä tapahtunut episodi, kun hän siellä opiskellessaan tapasi miehen. Kesken aktin kyseinen mies sanoi kauhistuneena, että ”kortsu meni rikki”. Veera söi ehkäisypillereitä, mutta alkoi heti pelätä sukupuolitauteja. Mies oli asiasta vielä enemmän paniikissa, mutta ei niinkään tautien takia. Veeran nimittäin täytyi vielä erikseen jälkikäteen lähettää miehelle todisteeksi kuva siitä, että käytti ehkäisypillereitä. Veeran mukaan mies oli paniikissa, koska Venäjällä jotkut naiset voivat kiristää varakkaita miehiä raskaudella.
Podcastissa kuullaan myös muiden naisten erikoisia seksikokemuksia, joita Rosanna lukee ja kommentoi Veeran kanssa ronskiin tyyliin. Erityisen hauskaksi molemmat kokevat erään naisen kertomuksen, jossa mies oli sammunut kesken aktin, mutta nainen ei huomannut sitä ja vain jatkoi ratsastamista miehen päällä. Myös peppuseksitarinoista naiset saavat hyvät naurut.
Alla Rosannan ja Veeran kuvia.
Lähde: Grl Gang -podcast Kuva: Instagram / rosannakulju / veerajjulia
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”