Sankarikoira pelasti emäntänsä hengen – kuvat ei herkille!

ALLA OLEVAT KUVAT EIVÄT SOVELLU HERKILLE
Sosiaalisessa mediassa jaetaan uudelleen kertomusta eilen päivälleen kaksi vuotta sitten tapahtuneesta hengenvaarallisesta tilanteesta, jossa koira pelasti omistajansa toisen koiran hampaista.
Helsinkiläinen Sari Kabanow joutui kaksi vuotta sitten naapuruston koiran hurjan hyökkäyksen uhriksi. Hän kirjoitti tapahtumasta Facebookiin vuotta myöhemmin ja julkaisi kammottavat kuvat järkyttävän syvistä haavoistaan.
Kabanowin kirjoitus tapahtuman merkkipäivänä:
”Tasan vuosi sitten upea Sankari Koirani Vito pelasti henkeni <3
Naapuruston koira hyökkäsi kimppuuni ja raateli käteni. Oikeasta kädestä meni laskimosuoni ja hermot vaurioituivat ja vasemmasta repesi hauislihas ja kämmeeneen tuli myös puremat. Vito ilman aggressiota alle vuoden ikäisenä otti koiran haltuun.
Edelleen olen sairaslomalla koska käteni ei toimi ( onneksi vasen toimii nyt suht ok.) Käyn toimintaterapiassa ja fysioterapiassa kuntoutuksessa.
Toimin yksityisyrittäjänä joten jouduin sanomaan liikehuoneistoni irti koska en pysty tekemään työtäni. En tiedä pystynkö enää tehdä sitä koska minulle hyvin todennäköisesti jää jonkin asteinen loppuelämän vamma käteen ja siinä on CRPS- kipu oireyhtymä jota yritetään ottaa haltuun.
Olen kiitollinen Vitolle koska Hän on pelastanut mut niin fyysisesti kuin henkisestikin <3
Tässä taistellaan eteenpäin ja periks ei anneta :)
Kiitos Viton että olen hengissä ♥♥”
Kuvat: Sari Kabanow / Facebook
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille