Sauna Open Air tekee paluun festarikarttaan
Viime kesänä taukoa viettänyt Sauna Open Air palaa festivaalikartalle ja vaihtaa samalla tapahtumapaikkaa Ratinan festivaalipuistoon, jossa kaksipäiväinen festivaali järjestetään 8.-9.6.2013.
Jo julkistetun Nightwishin lisäksi Sauna Open Airissa nähdään tanskalainen Volbeat, jolle Saunan keikka tulee olemaan kesän ainoa esiintyminen Suomessa. Bändi on sunnuntain 9.6. pääesiintyjä. Viimeisimmällä kahdella levyllä suoraan Suomen albumilistan ykköseksi ampaisseen rock-yhtyeen tunnetuimpia biisejä ovat ”Sad Man’s Tongue”, ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” ja ”Fallen”. Ensi vuonna yhtyeeltä on lupa odotella uutta pitkäsoittoa.
Lauantain ohjelmistoon lukeutuu paitsi Nightwish myös ruotsalainen progressiivista rokkia ja death metallia yhdistelevä Opeth, joka on yli 20-vuotisella urallaan noussut yhdeksi arvostetuimmaksi raskaan musiikin yhtyeeksi. Sen julkaisuista ”Watershed” -albumi (2008) ja ”In Live at The Royal Albert Hall” -dvd (2010) kipusivat Suomenkin listoilla kärkisijoille.
Sauna Open Air järjestettiin Ratinan puistossa vuosina 2004-2005 ja palaa nyt samaan paikkaan. Päälava tulee sijaitsemaan stadionin sisäpuolella ja muut esiintymispaikat Ratinan puistossa, stadionin vieressä.
Ennakkolipunmyynti:
Alkaa maanantaina 5.11.12.
Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi.
Liput:
Festivaalilippu 99e + Lippupalvelun toimituskulu alk. 3,5e
Päivälippu 8.6. 52e + Lippupalvelun toimituskulu alk. 3,5e
Päivälippu 9.6. 52e + Lippupalvelun toimituskulu alk. 3,5e
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla