
Seinäjoen hurjasta takaa-ajosta lisää tietoa – "ajoi vanteilla pitkälti toistasataa"
Seinäjoella nähtiin lauantaina harvinaisen jämerä poliisioperaatio, kun ulkomaalaistaustainen mies pakeni lukuisia poliisiautoja valtavaa ylinopeutta ympäri kaupunkia aiheuttaen useita vaaratilanteita.
Takaaa-ajo näytti silminnäkijöiden mukaan Hollywood-elokuvamaiselta toimintakohtaukselta. Poliiseja silmitöntä vauhtia paennut mies kaahasi takaa-ajon lopussa vielä lähes 10 kilometrin matkan autolla, jonka renkaissa ei ollut enä kumeja jäljellä. Mies kaahasi Seinäjoen katuja pelkillä vanteilla silminnäkijöiden mukaan ”pitkälti toistasataa” kipinöiden suihkutessa ympäriinsä.
Takaa-ajo eteni mm. käynnissä olevan lasten pesäpallo-ottelun kentän läpi sekä omakotitaloalueella, jossa asuu paljon lapsiperheitä. Poliisi sai lopulta pysäytettyä pyörä- ja kävelyteitä pitkin hirvittävällä nopeudella kaahanneen miehen kiilaamalla hänet kuvissa näkyvässä kohdassa.
Seinäjoen poliisin sunnuntaina julkaiseman tiedotteen mukaan poliisit olivat varustautuneet operaatioon suojavälinein, koska oli syytä epäillä, että miehellä saattoi olla hallussaan ase. Silminnäkijöiden mukaan poliisien varustus oli hyvin järeää; he lähestyivät tieltä kiilaamaansa autoa suojakilvin ja rynnäkkökiväärein varustautuneina. Kun mies pidätettiin ja auto tutkittiin, kävi ilmi, että hänellä oli hallussaan ”huomattavan suuri määrä huumausaineita”.
Tässä vaiheessa poliisi ei voi tutkinnallisista syistä johtuen paljastaa tarkemmin huumausaineen määrää ja laatua. Seinäjoen keskustassa Joupin asuinalueelta Soukkajoen alueelle paenneen auton kuljettajaa epäillään pakomatkan aikana tapahtuneiden liikennerikosten sekä kortitta ajamisen lisäksi törkeästä huumausainerikoksesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut