Seiska: Ihmis-Barbie Amanda Ahola, 23, rakastui itseään yli 30 vuotta vanhempaan lastenpsykiatriin – seksipeto!
Ihmis-Barbiena tunnetuksi tullut Porista lähtöisin oleva Amanda Ahola, 23, muutti pari vuotta sitten Suomesta Unkariin työskennelläkseen aikuisviihdealalla.
Nykyisin Espanjan Valenciassa asuva uhkea aikuisviihdetähti kertoi Seiskalle seurustelleensa viime vuonna useiden kuukausien ajan itseään 30 vuotta vanhemman ranskalaismiehen kanssa, jonka lapset ovat jo aikuisia.
Viime kesäkuussa Valenciassa vieraillut lääkärinä ja lastenpsykiatrina työskentelevä mies iski kadulla silmänsä niukkapukeiseen Amandaan, josta alkoi intohimoinen suhde. Amandan mukaan kyseessä oli salamarakastuminen, sillä iäkkään mutta hyväkuntoisen miehen charmi puri nuoreen naiseen välittömästi. Seiskassa lääkäriä kuvaillaan seksipedoksi.
– Hän saattoi olla lähes kuusikymppinen, mutta myös todella hyvä rakastaja, Amanda kehui Seiskalle.
Amandan mukaan intohimoinen suhde kariutui lopulta suureen ikäeroon.
Lähde: Seiska
Kuvat: Instagram / Amanda Ahola
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille