Seiska: Johanna Tukiainen taas oikeuden eteen – syytetään äitinsä pahoinpitelystä!
Tunnettu julkisuuden henkilö Johanna Tukiainen, 44, on kuluneen vuoden sisällä joutunut useita kertoja oikeuden eteen ja tekemisiin poliisien kanssa.
Elokuussa media uutisoi Tukiaisen siepanneen lapsensa, jonka huoltajuuden hän oli menettänyt saman kuun alussa.
Seiska-lehden mukaan yksi syy lapsen huoltajuuden menettämiseen oli Johannan päihteidenkäyttö.
– Johanna on lähiaikoina saanut positiivisen huumetestituloksen bentsodiatsepiinistä. Hän on vain osittain pystynyt todistamaan niihin oikeuttavan reseptin olemassaolon, hallinto-oikeudessa perusteltiin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt Seiska-lehti kertoo Tukaisen joutuvan jälleen käräjäoikeuteen Ruotsin Attundassa. Tukiaista syytetään äitinsä Marja Tukiaisen, 70, pahoinpitelystä. Lisäksi hän on saanut syytteet lapsirauhanrikoksesta ja virkamiehen vastustamisesta.
Kaikki epäillyt teot sijoittuvat tammikuulle.
Julkisen haastehakemuksen perusteella Tukainen on lyönyt äitiään ja painanut hänet maahan. Hän on myös repinyt ja raapinut äitinsä nenää aiheuttaen tälle rajuja ruhjeita.
Syytetty pahoinpitely tapahtui Tukiaisen lapsen edessä, mistä johtuen Tukainen sai syytteen lapsirauhanrikoksesta.
Kun Ruotsin poliisi pidätti Tukiaisen, oli tämä sylkenyt virkamiehen päälle.
Poliisin julkisen esitutkintamateriaalin kuvat ovat hyvin karuja, sillä niissä poliisin pidättämä Tukiainen nähdään sylkyhuppu päässään kieltä esitellen.
Marja Tukiaisen mukaan Johanna Tukiainen oli ennen väkivaltaista tilannetta juonut alkoholia jo usean päivän ajan. Johanna on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän ei omien sanojensa mukaan muista tilanteesta mitään.
Lähde: Seiska
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”