Seiska: Managerit kiristivät Matti Nykästä härskisti – jopa henkilökohtainen elämä salaisessa riistosopimuksessa
Seiska on paljastanut yksityiskohtia salaisesta sopimuksesta, jonka helmikuussa yllättäen menehtyneen mäkihyppylegenda Matti Nykäsen managerit tekivät hänen kanssaan 2000-luvun alkupuolella.
Seiska sai nähtäväksi salaisen sopimuksen ja paljastaa, miten paljon oikeuksia managereilla oli Nykäsen talouteen ja henkilökohtaiseen elämään. Nykäsen managereina toimivat tuolloin kohuliikemiehet Carl Danhammer ja Petteri Jussila. Jussila hukkui traagisesti Näsijärveen kotinsa edustalla vuonna 2004.
Sopimus oli Nykäsen näkökulmasta erittäin tiukka. Seiskan mukaan sopimus antoi Nykäsen managereille oikeudet järjestää hänen kaikki esiintymisensä ja tehdä hänen sponsorisopimuksensa. Tämä on vielä varsin ymmärrettävää, mutta sopimuksessa myös linjattiin, että Nykäsellä ei ollut sananvaltaa haastattelujen antamiseen, sillä myös kaikki haastattelut hoidettiin managereiden kautta.
Sopimukseen oli vielä seuraavana päivänä tehty lisäys henkilökohtaisen elämän ehdoista. Lisäyksen mukaan Nykäsen piti viettää ”nuhteetonta ja säädyllistä elämää” sekä ”vähentää alkoholinkäyttö minimaaliseksi sopimuspuoli 2:n hyväksymäksi kulutukseksi.”
Seiskan haastattelema asianajaja vahvisti, että sopimuksessa oli harvinaisen tiukkoja manageroitavan henkilökohtaiseen elämään ja toimintavapauteen liittyviä rajoituksia sekä ehtoja.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi