Seiska: Susanna Indrénin mies kiistää pettämisen: ”Lohdutimme toisiamme”
Salatut elämät -sarjasta tuttu Susanna Indrén, 53, eroaa myrskyisissä merkeissä 26 vuotta itseään nuoremmasta miehestään Samulista.
Seiskan mukaan molemmat osapuolet syyttävät toisiaan eron syistä, mutta Susannan syytökset ovat rankempia, sillä hän on tehnyt miehestään myös rikosilmoituksen.
Susanna kertoi Seiskalle, että Samuli on pettänyt häntä koko heidän suhteensa ajan ja että Samuli oli myöntänyt hänelle olleensa tekemisissä toisen naisen kanssa.
Samuli kiisti pettämisen lehdelle antamassaan haastattelussa.
– Tunnen tämän naisen neljän vuoden takaa. Kävimme aikoinaan treffeillä. Minulla ei ole kuitenkaan ollut hänen kanssaan mitään intiimiä minun ja Susannan suhteen aikana. Lohdutimme toisiamme, sillä olimme molemmat eroamassa.
Rikosilmoituksen Susanna teki raha-asioista.
– En olisi ikinä uskonut, että aviomieheni ryöstää minut! Hän on suhteemme aikana käyttänyt salaa luottokorttejani 40 000 euron edestä, Susanna kertoi Seiskalle.
Samuli kiistää myös syytökset rahojen ryöstämisestä.
– En ole vienyt rakkaani rahoja, mutta olemme ajautuneet riitaan rahasta, Samuli totesi Seiskalle.
Samulin mukaan ero johtuu Susannan päihteiden käytöstä ja että myös hän itse on sortunut alkoholiin ollessaan Susannan kanssa.
Videolla Susanna kertoo erostaan Seiskalle.
Lähde ja kuva pariskunnasta: Seiska
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta