Kuva: Instagram - Nelli Matula
Seksikäs Nelli Matula keimailee ilman yläosaa uudella videollaan!
Seksikäs Nelli Matula on julkaissut uuden singlen, ”Koske”.
– Halusin kirjoittaa syvältä sydämestä tulevan rakkauslaulun, joka tuntuu siltä kuin pitäisi sylissä kokonaista aurinkoa – ja siltä tää just tuntuu, laulajakaunotar kuvailee uutta singleään.
Kappaleesta tehdyllä musiikkivideoilla Nelli keimailee yläosattomissa. Alla maistiaisia videosta.
Loppukesän helteisiin osuvasti istuva pop-kappale jatkaa ”Helposti särkyvää” -singlen tavoin vahvaa hittilinjaa melodisine pop-tuotantoineen ja tarttuvine kertosäkeineen. Artistin lisäksi kappaletta ovat olleet mukana tekemässä Vilma Alina ja Minna Koivisto. Sen tuotannosta vastaavat tämän hetken halutuimpiin urbaanin musiikin tuottajiin lukeutuvat Jaron&Istala. – Halusimme tehdä yhdessä superhyvää poppia, jossa on jäävuoren kokoinen kertosäe. Minulle oli tärkeää tuoda biisiin myös oman lapsuuteni tyttöbändimusiikin melodiaa. Sellaista hyvällä tavalla Gimmeliä, Nelli Matula avaa. Toukokuussa julkaistu ”Helposti särkyvää” -single oli menestys ja artistin tähänastisen uran parhaiten sijoittunut kappale Spotifyssä. Kappale pysytteli viikkoja Suomen kymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa ja sen striimimäärät lähentelevät parhaillaan kultarajaa. Uusi single ”Koske” enteilee Nelli Matulan tulevaa debyyttialbumia, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin. Kuuntele biisi alta! Kuvat: Instagram
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa