
Sensaatiomainen löytö – Maan kaltainen planeetta vain 20 vuoden matkan päässä!
Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Aurinkoa lähinnä olevaa tähteä Proxima Centauria kiertää Maan kaltainen eksoplaneetta. Lehden saamien tietojen mukaan planeetta kiertää aurinkoaan sopivalla etäisyydellä, jotta sen pinnalla voisi esiintyä vettä, joka on elämän perusraaka-ainetta.
Der Spiegel ei paljasta uutisensa lähteitä, mutta ilmoittaa, että Euroopan eteläisen observatorion tutkijat tulevat julkistamaan löytönsä loppukuusta. ESOn edustajat eivät ole kommentoineet asiaa uutistoimisto AFP:lle.
Uusi planeetta ei ole aiemmin saanut huomiota, koska sen havainnoiminen on ollut Der Spiegelin tietojen mukaan ESOn laitteiden erotuskyvyn rajoilla. Nyt planeetasta on kuitenkin lehden mukaan saatu tarkempia havaintoja.
Jos uutinen todellakin pitää paikkansa, kyseessä on todellinen suursensaatio. Proxima Centauri sijaitsee niin lähellä Maata, että planeetalle voidaan lähettää luotain, jonka matka perille kestäisi nykytekniikalla vain 20 vuotta. Tällä hetkellä luotaimet käyttävät suomalaisen Pekka Janhusen keksimää aurinkotuulesta työntövoimansa saavaa sähköpurjetta.
Proxima Centauri sijaitsee vain noin 4,25 valovuoden päässä Maasta, joka on 270 000 kertaa Maan ja Auringon välimatka. Runsas vuosi sitten julkistettu lähin Maata erittäin paljon muistuttava eksoplaneetta Kepler 452b sijaitsee 1400 valovuoden päässä Maasta, joten Proxima Centauri on kuin lottovoitto Kepler 452 b:stä innostuneille. Uudella löydöllä voi olla uskomattoman suuri merkitys koko ihmiskunnalle hyvinkin nopealla aikataululla.
Artikkelikuvassa Hubble-teleskoopin kuva Proxima Centaurista. Tähti on ns. punainen kääpiö, jota ei erota taivaalta paljaalla silmällä. Alla aurinkokuntamme välimatkoja suhteessa Alpha ja Proxima Centauriin.
Lähde: Der Spiegel
Kuvat: NASA
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut