Stam1nan kevään kiertue julki
Lemiläinen metalliyhtye Stam1na on julkistanut ensi vuoden kevätkiertueensa. Keikat starttaavat kansainvälisiltä vesiltä 11. helmikuuta, kun Baltic Princessillä järjestettävä Radio Rock -risteily seilaa kohti naapurimaamme Viron satamaa. Keikkoja bändi tekee kevään kiertueen tiimoilta aina huhtikuun loppuun saakka.
Yli 20 keikkaa sisältävällä kiertueellaan Stam1na esiintyy muun muassa Finnish Metel Expon lauantain pääesiintyjänä. Tampereen Pakkahuoneella yhtyeen erikoisvieraana nähdään Eläkeläiset ja Jyväskylän Lutakon kahdella keikalla Rytmihäiriö.
”Olemme saavuttaneet naimatason: bändi on kasvanut yli rippi-iän ja Suomi-neitoa käyty jo kosiskelemassa useaan otteeseen. Viides levy syntymässä, sekä kahdeksas ”täysaktiivinen” vuosi alkamassa. On aika avata palmikot ja keittää perunat, koska näissä häissä liha on kypsää ja koluttua. Myö tarjotaan poljento, juhlaväki saa takuuvarmat tanhut. Pukukoodina musta”, kertoo laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.
Viime kesänä Stam1nan keikoilla nähtiin erinäisiä asusteita ja rekvisiittaa lavalla, keikat saivat paikoitellen jopa spektaakkelimaisia muotoja. Tulevan kiertueen visuaalinen ilme on jo suunnitteluasteella.
”Tiettyjä levyn teemoja tullaan varmasti näkemään keikoilla visuaalisessakin muodossa. Itse pistin mittatilaustyönä keikka-asua taas tulemaan. Edelliskesän Satanic Van Halen -look tulee muuttumaan. Toivottavasti uusi asuste ehtii kevään rundille päälle, luvassa on näet varsin maanläheistä lähestymistä rock-kulttuuriin. Samalla toteutuu eräänlainen maaseutumarkkinoinnin kulttuurityö. Enempää en uskalla paljastaa”, Hyyrynen tuumaa.
Stam1na on saanut valmiiksi alkuvuodesta ilmestyvän viidennen albuminsa. Vielä nimettömän albumin tuotti amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi. Miehen uran yhtenä suurimmista virstanpylväistä voidaan pitää Tool-yhtyeen albumia ”10 000 Days” (2006), joka breikkasi bändin maailmanlaajuisesti ja myi jo pelkästään julkaisuvuotenaan yli 3 miljoonaa kappaletta. Lisää tulevasta Stam1na-albumista ja tarkemmasta julkaisupäivästä tulee uutisoimaan Soundi-lehti joulukuun puolessa välissä.
Bändin kuulumisia voi seurata yhtyeen kotisivuilta: www.stam1na.com
IRTI ARJESTA -KIERTUE
La 11.2.2012 Baltic Princess, Radio Rock Risteily
Pe 17.2.2012 Mikkeli, Vaakuna Night
La 18.2.2012 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Expo
To 23.2.2012 Pori, Bar Kino
Pe 24.2.2012 Turku, Klubi
La 25.2.2012 Salo, Rockin´ Hood
To 01.3.2012 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 02.3.2012 Oulu, Club Teatria
La 03.3.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 07.3.2012 Kotka, Amarillo
To 08.3.2012 Savonlinna, Happytime
Pe 09.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
La 10.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
Pe 16.3.2012 Tampere, Pakkahuone +erikoisvieras: Eläkeläiset
La 17.3.2012 Vaasa, Royal Night
Pe 23.3.2012 Joensuu, Kerubi
La 24.3.2012 Joensuu, Kerubi
Pe 30.3.2012 Forssa, Bar 54
La 31.3.2012 Lahti, Finlandia Klubi
Pe 13.4.2012 Lappeenranta, Ilona
La 14.4.2012 Äänekoski, Pub Markus
Pe 20.4.2012 Rauma, Bar Hovi
La 21.4.2012 Kouvola, House Of Rock
Pe 27.4.2012 Hämeenlinna, Sirkus
Pe 25.5.2012 Leppävirta, Tulenliekki, Liekki-Rock
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”