Summer Up työllisti poliisia – 140 tehtävää
Summer Up työllisti poliisia koko viikonlopun. Vaikka konsertit päättyivät puoliltaöin, tehtäviä oli aamutunneille asti. Yleisötilaisuuden tapahtumapaikan ulkopuolella poliisia tarvittiin erityisesti leirintäalueella ja Mukkulan ostoskeskuksen ja kartanon välisellä tieosuudella. Festariyleisö mm. sotki ympäristöä niin, että em. tieosuus muistutti lauantaiaamun valjetessa Raatteen tietä.
Summer Up -sidonnaisten poliisitehtävien kokonaismäärä oli noin 140. Kiireisin ajanjakso oli lauantaipäivä ja -yö, joiden aikana poliisia kutsui noin 70 tehtävää.
Yli 30 henkilöä tuotiin häiriön aiheuttamisen vuoksi päihtyneenä säilöön. Sen lisäksi oli huomattava määrä nuoria, jotka vanhemmat kävivät hakemassa poliisiasemalta tai jotka ohjattiin sosiaalipäivystyksen huostaan.
Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin vajaat kymmenen kappaletta.
Festivaaliyleisön saapuminen ja poistuminen näkyi kaupunkikuvassa ja vaikutti myös kaupunkialueen yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen mm. sotkemisena ja tarpeiden tekemisenä yleisille paikoille.
Päijät-Hämeen poliisilaitos oli keskittänyt kaikki työvuorojärjestelyin käytettävissä olevat voimat odotettavissa olevien tehtävien hoitamiseen. Perjantai- ja lauantai-iltoina ja -öinä oli lisäksi käytettävissä kaksi Helsingin poliisilaitoksen poliisiratsukkoa.
Siihen nähden, että festariyleisöä oli noin 30 000, järjestys säilyi itse festarialueella hyvänä. Näin suuri väkimäärä aiheuttaa kuitenkin väistämättä oheisongelmia liikkuessaan, majoittuessaan ja pitäessään ns. hauskaa omalla tavallaan. Musiikkimelu kuului kesäiltoina laajalla alueella. Jatkossa poliisin on yhteistyössä järjestäjätahon ja muiden viranomaisten kanssa harkittava, millainen tapahtuma kaikki kokonaisvaikutukset huomioon ottaen Mukkulassa on mahdollista järjestää.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jari-Matti Latvala bongattiin huomiota herättävän kaunottaren kanssa – katso kuva
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”