Suomalainen realitytähti aikoo vakuuttaa kasvonsa
Hottikset-sarjassa esiintynyt ja parhaillaan kuvattavaa Me Stailataan -ohjelmaa Juha Immosen kanssa tähdittävä Joni Virtanen on huolestunut liian innokkaista faneista ja vaanijoista. Hän pelkää, että joku voi vahingoittaa hänen kasvojaan. Virtanen on investoinut sanojensa mukaan suuria summia rahaa muokatakseen kasvoistaan sellaiset kuin ne nyt ovat ja haluaa varmistaa, että kukaan ei tuhoa saavutettuja tuloksia.
– Tiedän, että jenkeissä tähdet vakuuttavat ruumiinosiaan, mutta en tiedä Suomesta ketään. Jotkut teistä lukijoista saattaa pitää minua nyt todella turhamaisena, mutta ajatelkaa esim. uutta autoanne tai kotianne, jos joku/jokin tuhoaisi omaisuutenne, eikä kukaan korvaisi tai korjaisi vahinkoa mitenkään, se olisi järkyttävää mielestäni, Virtanen avautuu blogissaan.
Virtanen kertoo olevansa ajoittain säikky ja jopa hieman vainoharhainen väkivaltaan ja tapaturmiin liittyvissä asioissa, joten hänen on vaikea suhtautua myös esimerkiksi yli-innokkaisiin faneihin.
– En ole ylimielinen, vaikka pakenisin paikalta, kuten äskettäin… Törmäsin johonkin fanityttöön Helsingin keskustassa, joka juoksi kirkuen kertomaan kavereilleen, että näki minut. Yhtäkkiä hän ilmestyi kavereidensa kanssa minua kohti, niin lähdin paikalta. En yleensä toimi noin, etten reagoi ihmisiin, mutta en pidä kirkumisesta tai liian fanaattisesta käytöksestä. Säikähdän, enkä osaa kommunikoida, jos toinen osapuoli on hysteerinen. Pahoittelen silti tapahtunutta! Olen kuitenkin vain ihminen, joka sattumoisin on aika herkkä. 🙂
Koko kirjoitus löytyy Joni Virtasen kotisivuilta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta