Suomalaisen beatboxaajan musiikkia maailmanlaajuiseen TV-sarjaan
Arvostetun suomalaisen beatboxaaja Felix Zengerin levyn kappale ‘Warzone’ kuullaan kanadalaisen ROOKIE BLUE –poliisisarjan kolmannen tuotantokauden 11. jakson avauksessa, joka saa ensiesityksensä torstaina 23.8.2012. Sarjan esitysoikeudet on myyty yli 200 maahan.
Kappale Warzone on Zengerin debyyttialbumilta Won’t Say A Thing, joka julkaistiin keväällä 2011 hänen oman Propsit-levymerkinsä kautta. Kappaleen esittävät Zenger ja Tuomo Prättälä, joka on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleen. Sovituksesta vastaa Prättälän ja Zengerin lisäksi Don Johnson Big Bandista tuttu Kari Saarilahti.
Sarjan musiikkipäällikkö David Hayman kiinnostui albumista heti ensikuulemalta: ‘Levyn tuoreus ja raikkaus kiehtoivat minua välittömästi. Kuuntelin sen kokonaan läpi ja päätin ehdottaa tuotantoyhtiölle avausraidaksi Warzonea, joka poikkeaa sarjan tavanomaisesta linjasta. Tämä oli hieno löytö, ja olen ehdottomasti kiinnostunut työskentelemään Zengerin kanssa jatkossakin.’
ROOKIE BLUE on kanadalainen draamasarja, jossa seurataan viiden vastavalmistuneen poliisin työtä Torontossa. Se sai ensi-iltansa USA:ssa kesäkuussa 2010 ja avausjakso oli USA:n katsotuin ohjelma kyseiseen ohjelma-aikaan. Sarjan pääosissa nähdään mm. Heroesista tuttu Missy Peregrym, Everwoodissa näytellyt Gregory Smith ja 24-sarjassa näytellyt Enuka Okuma.
Kanadassa sarjaa esitetään Globalilla, Yhdysvalloissa ABC-kanavalla ja Suomessa TV5:llä. Sarjaa on tehty kolme tuotantokautta, ja neljäs on jo tekeillä.
Zenger on YouTuben kautta aikain katsotuin suomalainen: hänen beatbox-videollaan on huikeat yli 30 miljoonaa katselukertaa.
Tänä vuonna Zenger esiintyy kotimaan lisäksi mm. Turkissa, Sveitsissä, Kanadassa, Singaporessa ja Japanissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”