Suomalaisjulkkis kävi nenäleikkauksessa – dramaattinen muutos! Katso ennen ja jälkeen -kuvat
Hottikset-sarjasta tuttu Joni Virtanen paljastaa uudessa blogissaan, että kauneusleikkaukset ovat pelastaneet hänen terveytensä. Hänelle on tehty useita toimenpiteitä viime vuosien aikana ja niiden ansiosta hänen ulkonäkönsä on muuttunut suuresti.
– (…) on tosiaan muokkailtu kirurgin veitsen alla, niinkuin pienillä täytehoidoillakin. Esimerkiksi: poskipäiden kohotusta, huulientäyttöä ja mesolangoilla hoidettu kaksoisleukaa, botoxilla kohotettu kulmia, Virtanen kertoo.
Minkä takia hän halusi muuttaa ulkonäköään?
– Itse en ole missään vaiheessa halunnut muuttaa ulkonäössäni radikaalisti muuta kuin nenääni, jonka takia olinkin valmis ihan kirurgiseen leikkaukseen asti! Massiivinen nenäni alkoi häiritsemään mua siinä 16 vuoden ikäisenä ja sanoinkin määrätietoisena, että vielä joskus teen asialle jotain ja niin teinkin 1,5 vuotta sitten, kärsin hyvin pahoista paniikki/ahdistuskohtauksista, jotka liittyivät isoon nenääni, niin hassulta kuin kuullostaa, niin pystyin lopettamaan paniikkilääkitykseni nenäleikkauksen jälkeen.
Alla Virtasen julkaisema kuvavertailu ennen nenäleikkausta ja sen jälkeen. Nenän muoto ja sen myötä koko kasvojen ilme on muuttunut merkittävästi.
Virtanen sanoo aikovansa jatkaa ulkonäkönsä muokkaamista ainakin poskipäiden osalta.
– Poskipäitä minulla taas ei ollut johtuen etnisestä taustoistani, joita myös omaan, niin siksi halusin pohjoismaalaiset korkeat poskipäät, itseasiassa suunnitelmissa nostaa niitä vielä entisestään!
Koko kirjoitus ja lisää kuvia Joni Virtasen kotisivuilla!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen