Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
Prinssin arvonimensä menettänyt Andrew Mountbatten-Windsor sai samalla määräyksen muuttaa pois pitkäaikaisesta kodistaan Royal Lodgesta.
66-vuotias ex-prinssi on sittemmin asunut kuninkaallisen perheen Sandringhamin tiluksilla Norfolkissa Itä-Englannissa. Wood Farm -nimisen talon oli tarkoitus toimia vain väliaikaisena ratkaisuna Royal Lodgesta poistumisen jälkeen, mutta The Sunin mukaan Andrew ei ole kiirehtinyt lähtemään.
Hänen seuraavaksi kodikseen on suunniteltu samalla alueella sijaitsevaa Marsh Farmia, joka tietojen mukaan vaatii mittavaa remonttia.
Andrew asui Wood Farmilla myös 19. helmikuuta, jolloin hän vietti 66-vuotispäiväänsä. Samana päivänä hänet pidätettiin kotonaan epäiltynä virka-aseman väärinkäytöstä.
Veli puuttui soppaan
The Sun kertoo, että Andrew’n pikkuveli, kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin nuorin lapsi prinssi Edward, kävi viikonloppuna tapaamassa häntä. Vierailun tarkoituksena oli keskustella tilanteesta, jossa Andrew ei ole vielä muuttanut pois Wood Farmilta.
Lehden mukaan Edward ja hänen puolisonsa herttuatar Sophie olivat suunnitelleet viettävänsä pääsiäistä Wood Farmilla, mutta se ei ollut mahdollista Andrew’n oleskellessa siellä.
Andrew’n kerrotaan vitkuttelevan siirtymistä Marsh Farmiin.
– Hän ikään kuin veivaa edestakaisin Wood Farmin ja Marsh Farmin välillä. Asia pitäisi hoitaa, sillä Edward ja Sophie käyvät mielellään Wood Farmilla, sisäpiiristä supistaan The Sunille.
Hovin mukaan ex-prinssin olisi pitänyt muuttaa Marsh Farmille pääsiäiseen mennessä, mutta vitkuttelu jatkuu.
Lähde: Seiska
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti