
Suomalaislaulaja Johanna Kuvaja poseeraa pian Playboy-lehdessä: ”Otimme topless-kuvia kaiken varalta”
Laulaja Johanna Kuvaja poseeraa ensi viikolla julkaistavassa Portugalin Playboy-lehdessä. Shower-kappaleen julkaissut kaunotar on innoissaan uudesta aluevaltauksesta.
– Olin todella imarreltu, että minua pyydettiin lehden viimeiseen printtinumeroon. Minulle kerrottiin, että useat naiset ympäri maailmaa hakevat lehden sivuille, mutta on hyvin harvinaista, että vastaus tulee saman tien. Minulle raivattiin viime hetkellä paikka viimeisestä lehdestä ja sain itse päättää kuvien paljastavuuden tason, Johanna kertoo Metropoli.netille.
Sinkkuna viihtyvä Johanna kertoo Playboy-lehden hurmaantuneen hänen ulkonäöstään ja tyylistään. Hänet ikuistettiin lehden sivuille Vanajanlinnassa sekä Jyväskylässä Petteri Kaakisen studiolla.
– Jouduimme järjestämään kuvaukset hyvin nopealla aikataululla, joten se oli stressaava kokemus, mutta kaikki meni todella hyvin. Minulla oli ammattimeikkaaja mukana, kun kuvasimme Vanajanlinnassa koko päivän. Sitten kävin erikseen Jyväskylässä otattamassa muutamia märkä t-paita -kuvia ja topless-kuvia
– Aluksi ajattelin, että pidän kuvat täysin non nude -linjalla, mutta monet olivat sitä mieltä, että lehden lukijat pettyvät, jos eivät näe mitään. Otimme sitten topless-kuvia myös kaiken varalta, jos muutan mieleni. Lopuksi päädyin lähettämään mukaan myös niitä. Heillä on valittavana tällä hetkellä 17 kuvaa. En tiedä, mitä kuvia lehteen on valittu. Halusin, että kuvat ovat eroottisia ja kauniita. Ei pornahtavia.
TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!