Suomalaisnaisen järkyttävä työkokemus festareilla – esimies ahdisteli ja tarjosi hasista
Konemusiikin tapahtuma Weekend Festival järjestettiin viidennen kerran Suomessa. Helsingin Kalasatamassa perjantaina ja lauantaina pidetty festivaali keräsi noin 70 000 kävijää.
Sosiaalisessa mediassa leviää nuoren suomalaisnaisen kirjoitus, jossa hän kertoo työkokemuksestaan festareilla.
Henna-niminen nainen oli menossa tapahtuman ruokapisteelle töihin, mutta työnantajan käytös oli töykeää. Henna kertoo Facebookissa menneensä tuttunsa kanssa sinne, koska heille oli tarjottu kokin töitä. Iltapäivään asti kaikki oli mennyt kuten pitikin.
– Väkimäärän lisääntyessä (kurdi/irakilainen tms) pomomme yhtäkkiä kielsi meitä kokkaamasta, koska nyt meidän pitäisi alkaa huutelemaan mies asiakkaille ja houkutella heitä ostamaan ruokaa. Kieltäydyimme tästä, jonka jälkeen ensin tutulleni ja sitten minulle tarjottiin kaljaa ja hasista (rentona olisimme parempia miesten houkuttimia). Pomomme närkästyi, kun emme ottaneet tätä tarjousta vastaan. Pomomme veti paidasta takaisin grillin eteen seisomaan, eikä meitä päästetty pois siitä. Hän ei myöskään suostunut kirjoittamaan työsopimusta. Hän myös kouri perseestä ja rinnoista, sekä tarjosi useasti yöpaikkaa kotooltaan. Hän myös nyki paidan kaulusta alas ja saattoi ohi mennen hieroa hieman, Henna kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Kun naiset eivät olleet suostuneen esimiehen pyyntöihin, oli heitä seuraavaksi pyydetty lähtemään Alkoon hakemaan viskipullot.
–Kun saimme rahat pomoltamme Alkoon käskin tuttuni autoon, hain grilliteltasta juosten takit ja laukkumme, juoksin autoon ja ajoimme kotia. Hätäkeskukseen on soitettu ja poliisille. Maanantaina tehdään rikosilmoitus. Olkaa ihmiset tarkkana omista rajoistanne ja toivon, että sinä, pomo siellä weekendillä tänään, että kaikki nuoret tytöt pysyvät kojustasi kaukana, koska pahin oli hyvin lähellä tapahtua. Vaikka palkat ja kaikki jäivät saamatta niin onneksi ehjänä kotona, Henna jatkaa.
Kuvituskuva: Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”