Suomalaisrokkarin kihlattu julkaisi pariskunnasta kotipornoa – ja lisää on tulossa
Kohusta toiseen kiitäneen suomalaisbändi Santa Cruzin laulajasta Archie Cruzista eli Arttu Kuosmasesta, 27, on julkaistu somessa erittäin härskejä kuvia.
Materiaalien julkaisija on Archien kihlattu, 20-vuotias yhdysvaltalainen alusvaatemalli Katelyn. Sensuroituja kuvia löytyy ainakin Twitteristä ja niissä näkyy Seiskan mukaan muun muassa oraaliseksiä, paljasta pintaa ja sormileikkejä. Näissä ”maistiaiskuvissa” ei näy Archien kasvoja, mutta hänet tunnistaa tatuoinneista. Pariskunnan täysin sensuroimaton kotiporno on maksullista ja sitä löytyy Katelynin maksulliselta Twitter-tililtä sekä Only Fans -aikuisviihdepalvelusta.
Archie Cruz nähdään huhtikuussa Suomessa alkavan All Together Now Suomi -laulukilpailuohjelman tuomaristossa. Archie myönsi Seiskalle ohjelman lehdistötilaisuudessa kuvat todeksi ja sanoi olleensa aina seksuaalinen ihminen. Hän myös kuvaili materiaalin julkaisemista pariskunnan yhteiseksi harrastuksesi.
– Olen fanittanut isosti Mötley Crüen rumpalia Tommy Leetä. Hänkin julkaisi Pamela Andersonin kanssa todella seksikästä videota ja kuvia. Katsotaan, jos minulta ja Katelyniltä tulee lisää materiaalia, kun palaan hänen luokseen Kaliforniaan, Archie kertoi Seiskalle.
Archie ja Katelyn alkoivat seurustella viime lokakuussa ja marraskuussa he menivät kihloihin. He asuvat Los Angelesin pohjoispuolella Venturan kaupungissa.
Alla kuvia Katelynista.
Lähde: Seiska Kuvat: Instagram / archiecruzz / calikate209
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet