Suomi mainittu! BBC vertaa Tom of Finlandia Freddie Mercuryyn
Touko Laaksonen on taiteilija, joka on viime vuosina tullut kaikille suomalaisille tutuksi elokuvien ja sarjakuvien kautta. Nyt Toukon, eli Tom of Finlandin, taide on alkanut herättää huomiota myös ulkomailla.
Brittien yleisradioyhtiö nostaa esiin Toukon taiteen maskuliinisuuden, mutta myös sen kuinka maskuliinisuus on onnistuttu esittämään pelottoman seksuaalisena siitä huolimatta, että -50 ja –60 -luvuilla homous oli laitonta ja luokiteltiin sairaudeksi.
Vaikka Laaksosen taide pysyi kauan piilossa suurelta yleisöltä, moni suuri artisti löysi hänen taiteestaan inspiraatiota.
Esimerkiksi Queenin edesmennyt laulaja Freddie Mercury, muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier, sekä valokuvaaja Robert Mapplethorpe ovat ottaneet vaikutteita Touko Laaksosen taiteesta.
Tom of Finlandin taidetta on ollut esillä ympäri maailmaa, esimerkiksi Los Angelesissa sekä Chicagossa. Suomessa Tom of Finlandille osoitettiin postimerkki vuonna 2014.
Nyt Tom of Finlandin taidetta voi ihastella Lontoossa, London House of Illustration (suljettu väliaikaisesti koronan vuoksi). Näyttelyn kuraattori Olivia Ahmad kutsuu BBC:n artikkelissa Tom of Finlandia “yhdeksi 1900-luvun lopun vaikutusvaltaisimmista taiteilijoista.”
Lue koko BBC:n englanninkielinen artikkeli täältä.
Kuva: The Finnish InstituteLUE MYÖS:
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”