Suosittu yökerho saapuu Lappeenrantaan – avajaiset 15.4.
Tampereella vuodesta 2014 mainetta niittänyt yökerho Union – Work & Leisure Club avaa ovensa Lappeenrannassa ensi viikon perjantaina 15.4.
Kaupungin uusin ja uniikein yökerho Union pohjaa kehuttuun konseptiin: omintakeiseeen tehdasmiljööseen, isoon tanssilattiaan ja kovimpiin kotimaisiin DJ-vahvistuksiin. Aiemmin tiloissa toimi Viihdemaailma Ilona, jonka tilalle haluttiin tuoda selkeästi klubimaisempi kokonaisuus.
Uusi viihderavintola tuo kaupunkiin kaivatun lisän. Vahvasti klubimainen ja industrial-henkeä uhkuva tulokas sijoittuu tuttuun bileosoitteeseen Snellmaninkatu 10.
– Lappeenrannan yökerhokattaus on tällä hetkellä hyvin livepainotteista. Halusimme parantaa tarjontaa kunnon klubipaikalla, jossa tanssilattia ja bailaaminen ovat rehellisesti keskiössä – ja Union sopii tähän erinomaisesti. Union on konsernimme yksi tuoreimmista yökerhoista, jonka vastaanotto Tampereella on ollut erittäin hyvä, Restamax Oyj:n yökerhojen linjajohtaja Miko Helander kertoo.
Tunnelmasta vastaavat huippuluokan DJ:t ja laadukas palvelu.
– Kuumimpia listahittejä tulevat soittamaan alan parhaat konkarit, jotka kiertävät ympäri Suomea myös muissa ykkös-yökerhoissamme. Aiomme toteuttaa yhteistyökumppaneidemme kanssa myös erilaisia klubeja, joista tiedotamme tuonnempana lisää. Paketin viimeistelevät hienot puitteet ja hommalleen omistautuva henkilökunta, Helander summaa.
Unionin avajaisia vietetään perjantaina 15.4. ja avajaisviikonlopun lauantaina 16.4. lavalle astuu Teflon Brothers. Restamax-konsernilla on Lappeenrannassa ennestään omistuksessaan Gringos Locos-, Daddy´s Diner- sekä The Grill -ravintolat.
Union – Work & Leisure Club
Snellmaninkatu 10, Lappeenranta
Ikäraja: K-20
Avoinna: pe–la klo 22–04
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia