Supersuosittu tanssija Joalin palasi Selviytyjät-sarjan kuvauksista – julkaisi meikittömän peiliselfien!
Ensi vuonna Nelosella alkavan Selviytyjät-sarjan tähdet ovat palanneet tänään keskiviikkona (2.9.) takaisin normaalin elämän pariin. Tanssija Joalin Loukamaa hehkuttaa kokemusta Instagramissa.
– Olen takaisin. Mikä kokemus. En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille kaiken, Joalin kirjoitti kuvansa yhteyteen.
Hän julkaisi Stories-osiossa myös kuvan hetkestä, kun pääsi ensimmäisen kerran peilin eteen kuvausten jälkeen.
Joalin nauttii suurta suosiota sosiaalisessa mediassa. Hänellä on Instagramissa peräti 2,8 miljoonaa seuraajaa.
Joalin pääsi kaksi vuotta sitten mukaan brittiläisen tuottajagurun Simon Fullerin kansainväliseen Now United -yhtyeeseen. Sen jälkeen hänen elämänsä on ollut matkalaukussa.
– Yhtyeeseen liityttyäni yksikään päivä ei ole ollut samanlainen. Arkeni on pitkälti treenaamista ja keikkoja areenoilla sekä televisiossa. Meillä oli kolmen kuukauden kiertue, jonka aikana kävimme lähes kaikissa maissa, joista yhtyeemme 14 jäsentä ovat kotoisin, Joalin kertoi Seiskalle heinäkuussa 2019.
– Alussa rakastin lentokenttäelämää, mutta nyt jonottamiseen ja jatkuvaan matkusteluun on turtunut, Joalin naurahtaa.
Lue myös:
IS: Instagramin suosituin suomalainen on Joalin Loukamaa – satumainen ura maailmalla
Robinin uusi sinkku Benefits ilmestyi – huomio kääntyi yllättäen videolla esiintyvään Joaliniin
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys