Supersuositulta Aku Hirvinimeltä yllätyslevy
[jwplayer]http://youtu.be/dt3OjHgQC54[/jwplayer]
Suomen suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuva Aku Hirviniemi julkaisee ”Hahmo-Shake” –albumin 26. huhtikuuta. Levyllä äänessä ovat Hirviniemen luomat, huippusuositut sketsihahmot Marja Tyrni, Usko Eevertti Luttinen, Timo Harjakainen ja Samppa Linna. Esimakua albumista antaa tänään julkaistu vauhdikas single Samppa Linna Shake.
Levyllä kuullaan tunnettuja hittikappaleita uudelleen humoristisesti sanoitettuina: esimerkiksi Jenni Vartiaisen kappale ”Nettiin” on Harjakaisen esittämänä ”Häkkiin”, Erinin hitti ”Vanha nainen hunningolla” kuullaan Usko Eevertti Luttisen laulamana kappaleena ”Vanha pappi hekotteli” ja Haloo Helsingin ”Maailman toisella puolen”-biisin tulkitsee Marja Tyrni nimellä ”Pallivahan toisella puolen”. Albumilta löytyy myös lätkän MM-kotikisojen tunnuskappale ”Ny rillataan viimeiseen asti”.
Aku Hirviniemen esittämät hahmot pääsivät kaikki pitkälle sketsihahmokilpailun yleisöäänestyksissä Putous-ohjelmassa, joka keräsi lauantai-iltaisin miljoonayleisön ruudun ääreen. Tunnettu tortunkostuttaja, Pallivahasta kotoisin oleva Marja Tyrni vei voiton vuonna 2010. Rakennusmestari ”ninnannunnan” Harjakainen selvisi finaaliin vuonna 2011, kuten myös kolmoskaudella nähty sorvankyläläinen pastori Usko Eevertti Luttinen, joka hauskuutti kaksimielisillä sanamuunnoksillaan. Juuri päättyneellä kaudella nähty, turkulainen koomikko Samppa Linna sijoittui myös sketsihahmokilpailussa kolmen parhaan joukkoon.
Kukin hahmo kommentoi levyä tyylillään:
Samppa Linna: ”Miälenvikane levynderos, jota saa käyttää, mut ei ol pakko hei… Mun hitti eli Samppa Linna Shake löytyy sinkun b-puolelta… Eläkä nyt sekota kenenkään vapaan muijan takapuoleen, sitä mä e tarkottanu! Saa käyttä, mut ei ol pakko hei!”
Marja Tyrni: ”Äklömakea huumorilevy, jolla saa suut makiaks ja päät kipiäks! Ihanaa!”
Usko Eevertti Luttinen: ”Niin. Aivan! Tällä levyllä ei todellakaan pilata komppia ja levy on hyvin harras eikä mitään hevipoppia. Vaikka orkesterin johtaja olikin ihan pianohullu. Sitähän sä kysyit?”
Timo Harjakainen: ”Ninnannunnan. Mukavaa kun pääsi kerrankin levyttämään jotain muutakin kuin paneelia! Vaikka törkeetä rahastusta tällainen hömppälevy onkin. Kerttu meillä kuuntelee, en minä. Firman piikkiin!”
Samppa Linna, Timo Harjakainen, Usko Eevertti Luttinen levyttävät nyt ensi kertaa, mutta leskirouva Marja Tyrni tunnetaan myös menestyneenä artistina. Tyrnin ”Tortturalli” sekä ”Joulun kulkuset” -albumit julkaistiin vuonna 2012. ”Tortturalli”-albumi myi lähes platinaa ja levyn single ”Suut Makiaks” nousi valtavaksi viraalihitiksi.
Arvostettuna ja lahjakkaana esiintyjänä tunnettu Hirviniemi on tehnyt lukuisia elokuvarooleja, näytellyt eri teattereissa, tv-sarjoissa ja hurmannut Putous-ohjelmassa mielikuvituksellisilla hahmoillaan. Aku Hirviniemi palkittiin vuoden tv-näyttelijänä ja vuoden tv-esiintyjänä Venla Gaalassa 2010.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn