Tähtilaulaja avautui bulimiastaan!
Laulaja Nicole Scherzinger avautuu Behind The Music -ohjelmassa taistelustaan bulimiaa vastaan.
Pussycat Dolls nousi nopeasti musiikkimaailman kuumimmaksi tyttöbändiksi, kun yhtyeen hitti, Don’t Cha, valtasi listat vuonna 2005. Samana vuonna julkaistu debyyttialbumi on myi yli yhdeksän miljoonaa kappaletta.
Huimasta suosiosta huolimatta yhtyeen keulahahmona tuttu Nicole Scherzinger inhosi peilikuvaansa. Hän myöntää sairastuneensa bulimiaan tyttöbändin taipaleen alussa. Ensimmäisten mainoskuvienkin ottaminen tuotti suuria vaikeuksia.
– Asukokonaisuuteni koostui rintaliiveistä, alushousuista ja sukkanauhoista. Hikoilin takahuoneessa, enkä uskonut pystyväni siihen. Kaikki se oli uutta minulle, enkä pitänyt vartalostani, Nicole muistelee.
Kaunotar löysi peilikuvastaan lukemattomia virheitä. Syömishäiriöstä puhuminen on ollut laulajalle vaikeaa, eikä hän ole halunnut huolestuttaa lähipiiriään.
Kiertueella ollessaan Scherzinger säkenöi ihailijoiden huutaessa, mutta takahuoneessa ja hotellihuoneessa syömishäiriö otti vallan.
– Bulimia oli riippuvuuteni. Itseni satuttaminen oli riippuvuuteni. Satutin itseäni päivittäin vuosien ajan. Vihasin itseäni, ja häpesin. Vaikka olin ryhmässä, tunsin oloni todella yksinäiseksi.
Yhtyetoverit tiesivät laulajan ongelmista, mutta kukaan ei uskaltanut puuttua asiaan.
– Näin Nicolen sormissa arpia, jotka johtuivat sappinesteestä, yhtyetoveri Ashley Roberts kertoo.
Nyt Scherzinger voi jälleen hyvin, ja vuosia kestänyt taistelu syömishäiriötä vastaan on saatu päätökseen. Laulajan mukaan parantumisen kannalta tärkeässä roolissa toimi miesystävä Lewis Hamilton.
– Hän sai minut tuntemaan itseni kauniiksi, eikä vaatekoollani ollut väliä.
Lähde: MTV3
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan