Tältä näyttää kuuluisa Neverland-kartano 10 vuotta Michael Jacksonin kuoleman jälkeen – kuvat
Popmaailman supertähti Michael Jackson kuoli 10 vuotta sitten 25. kesäkuuta 2009.
Vaikka tähti on saanut niskaansa negatiivista julkisuutta syytöksistä sekaantumisesta pikkupoikiin, monet fanit kunnioittavat hänen kuolinpäiväänsa suosittujen videoiden ja musiikin myötä.
Kuolemansa aikoihin Jackson oli suunnittelemassa uutta konserttikiertuetta This is It. Viimeisinä vuosinaan hänen rahavarantonsa lakoivat huveta, mutta uransa kukoistuksen huippuvuosina 1987-2006 hän asui kuuluisassa ja satumaisen kauniissa Neverland-kartanossa.
Jackson Five -yhtyeessä lapsivuosinaan esiintynyt Jackson koki menettäneensä oikean lapsuutensa viihteen takia ja pyrki paikkaamaan sitä kartanossa, johon hän rakennutti mm. oikean junaradan sekä huvipuistolaitteita.
Kaksi vuotta Jacksonin kuoleman jälkeen Neverland laitettiin myyntiin hulppealla 100 miljoonan dollarin myyntihinnalla, joka ei ostajia miellyttänyt. Nyt kartano on entistetty suunnilleen siihen muotoon, jossa se oli Jacksonin ostaessa sen ja laitettu uudelleen myyntiin. Hinta on kuitenkin laskenut huomattavasti, nyt siitä pyydetään 31 miljoonaa dollaria, joka on hieman alle 28 miljoonaa euroa.
Kiinteistökehittäjä William Bone rakennutti tilukset vuonna 1977 valtavalle 1093 hehtaarin tontille Kalifornian Santa Barbaraan. Upeiden rakennusten lisäksi alueelle tehtiin tekojärvi ja näyttäviä puutarha-alueita. Rakennustyöt kestivät kaksi vuotta.
Jackson osti ranchin Bonelta 25 miljoonalla dollarilla vuonna 1987 ja käytti miljoonia muuntaaksen sen lasten fantasiamaailmaksi. Nimi Neverland juonsi juurensa Peter Panin seikkailuihin. Peter Pan on Neverlandissa eli Mikä-Mikä-Maassa asuva satuhahmo, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.
Kartanon päärakennuksessa on hieman yli 2 000 neliötä ja 1,6 hehtaarin kokoisessa tekojärvessä on suihkulähteitä sekä puolitoistametrinen vesiputous.
Jackson rakennutti tontille kolme rautatietä, kotieläintarhan sekä huvipuiston, jossa oli yhdeksän suurempaa laitetta ja pelihalli. Omille lapsilleen hän rakennutti talon taakse yli 30-metrisen sähköjunaradan. Kartanon sisätiloista löytyy myös muun muassa hulppea elokuvateatteri.
Michael Jackson muutti pois Neverlandista vuonna 2006, kun häntä syytettiin lapsiin sekaantumisesta kartanon tiloissa. Hänet vapautettiin syytteistä, mutta hän muutti pois kartanosta syytösten aiheuttaman huonon julkisuuden vuoksi.
Kartano suljettiin, mutta henkilökunta piti siitä edelleen huolta. Vuonna 2007 Jackson ei enää kyennyt maksamaan lainojaan, jolloin tila oli mennä huutokaupattavaksi, mutta investointiryhmä Colony Capital osti Jacksonin lainan ja alkoi vuonna 2009 entisöidä tilaa poistamalla kotieläintarhan ja huvipuiston, joiden tilalle tuli zen-tyylinen puutarha.
Alla upeita kuvia myynnissä olevasta Neverland-kartanosta, 10 vuotta Michael Jacksonin kuoleman jälkeen.

Lähde: Top Ten Real Estate Deals
Kuvat: Compass
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille