Tangokuningatar Pirita Niemenmaalla raskaat ajat takana: ”Kaikki revittiin auki”
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa sekä hänen kihlattunsa Mika Poikola ostivat unelmiensa omakotitalon Seinäjoelta puolitoista vuotta sitten. 1970-luvulla rakennettuun taloon tehtiin kuntokartoitus ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Totuus oli kuitenkin toinen.
Talosta löytyi remontin yhteydessä kosteusvaurio.
– Talomme on ulkoa osittain tiiltä ja osittain puuta. Halusimme laittaa puuosat uusiksi. Niitä pois repiessä huomasimme, että katon kautta oli päässyt vettä seinän sisään. Rännit olivat olleet niin tukossa.
– Kylpyhuoneemme oli lähes puoli vuotta remontissa emmekä voineet käyttää sinä aikana suihkua, saunaa tai pesukonetta. Kaikki revittiin auki. Oli todella raskasta, kun jouduimme käymään äitini luona suihkussa ja pesemässä pyykkiä. Nyt vihdoin kaikki on kunnossa. Olen niin onnellinen, kun voin käyttää omaa pesukonetta ja saunaa, Pirita huokaa Metropolille.
Pariskunta pelkäsi, että joutuisi jopa purkamaan kaupat unelmiensa talosta. Lopulta myyjä suostui kuitenkin korvaamaan kaikki kustannukset.
– Nyt voi alkaa suunnittelemaan taas pihankin laittoa. Kaikki oli talon suhteen pitkään pysähdyksissä, kun ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, tangokuningatar sanoo.
Häistä puhetta
Talokaupoista johtuneiden takaiskujen lisäksi myös Mikan terveys on aiheuttanut ylimääräistä huolta.
– Hänellä on ilmeisesti reuma, ja se on aiheuttanut kipuja sekä vaikeuksia kävellä välillä. Joinain aamuina hän ei ole pystynyt lähtemään kipujen takia edes töihin, Pirita kertoo.
Iloa elämään tuo se, että uutta musiikkia on suunnitteilla. Myös parisuhteessa on kaikki hyvin.
– On meillä ollut häistäkin puhetta. Mika haluaisi, että menisimme naimisiin jo tänä kesänä.
– Itselleni naimisiin meneminen ei ole mitenkään pakollista. Lisäksi haluan pitää kunnon hääjuhlat, ja siinä pitää olla rahapussikin kunnossa. Minulle on myös tärkeää, että voin pitää häiden aikaan ihan kunnolla vapaata, ja ensi kesänä se ei keikkojen puolesta ole mahdollista, tangokuningatar toteaa.
Lue myös:
Kuvat: Tangokuningatar Erika Vikman poseeraa rinnat paljaana uima-altaassa!
IL: Tangokuningatar Johanna Pakosella luottokortit tapissa – harkitsee asunnon myymistä
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat