Tässä on vuoden paras esiintyjä
Illusionisti Henri Kemppainen on voittanut vuoden parhaan esiintyjän palkinnon Evento-lehden järjestämässä Evento Awards -kilpailussa.
Kovatasoinen kilpailu huipentui juuri palkintojuhlaan, joka järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla. Kotimaisista ja kansainvälisistä tapahtuma-alan huipuista koostuva tuomaristo valitsi voittajat kymmenen eri palkintosarjan finalisteista. Muut finalistit esiintyjä / taiteilija -sarjassa olivat drag-artisti Jukka K ja Divet Show by Marko Vainio. Vuonna 2015 parhaan esiintyjän palkinnon voitti Jarkko Tamminen.
Henri Kemppainen on kansainvälisesti noteerattu suurten ja näyttävien illuusio-ohjelmanumeroiden nouseva tähti. 11-vuotiaana ensimmäisen taikashownsa loihtinut Kemppainen on saanut oppinsa Las Vegasissa alan huipuilta ja kiertänyt ympäri maailmaa esiintymässä omien ohjelmanumeroidensa kanssa aina Abu Dhabia myöten.
Kemppaisen repertuaariin kuuluvat isot illuusioshowt lavalla tanssijoiden kanssa, omaa luokkaansa oleva lähitaikuus eli Close Up, seremoniamestarointi ja yrityksille räätälöidyt taikashowt. Henrin huikeita taikoja on nähty mm. Robinin keikalla Lastenklinikoiden Kummien Elämän Kevät -tapahtumassa Hartwall Arenalla sekä sadoissa isoissa yritystapahtumissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun