Tästä imetyskuvasta nousi Facebook-kohu
VOITA KILROYN MATKA, ARVONTA JOKA PÄIVÄ!
Arizonalainen valokuvaaja Jade Beall ei aavistanut kuvatessaan seitsemää äitiä vauvoineen, millainen kohu kuvasta syntyisi. Beall on erikoistunut kuvaamaan raskaana olevia naisia ja äitiyttä, johon kuuluu luonnollisena osana myös imettäminen. Niinpä hän julkaisi Facebookissa vuosi sitten alla näkyvän kuvan, jossa on seitsemän äitiä vauvoineen. Äidit ovat kuvassa alasti, joten Beall sumensi intiimeimmät kohdat noudattaakseen Facebookin sääntöjä. Kuvan julkaisun jälkeen valokuvaajalle alkoi tulvia negatiivista palautetta varsinkin miehiltä. Beall sai yksityisviestejä, joissa häntä vaadittiin poistamaan kuva. Hän oli yllättynyt palautteesta, mutta yllättyi vielä enemmän, kun Facebook poisti kuvan ja sulki hänen profiilinsa vuorokaudeksi. Beall ihmetteli Facebookin päätöstä, mutta ymmärsi sen, koska häneltä oli jäänyt seitsemän äidin ja vauvan ryhmäkuvasta vahingossa yksi nänni sumentamatta. Useat lehdet julkaisivat Beallin tarinan ja samalla syntyi jälleen keskustelua naisten imettämisestä julkisilla paikoilla. Beall toivoi, että ihmiset pystyisivät muuttamaan suhtautumistaan naisen rintoihin. Nyt Facebook-säännöt ovat muuttuneet siten, että naisen nänni saa näkyä, jos kuvassa on myös imetettävä lapsi. Beall ilahtui uutisesta ja julkaisi alla näkyvän kuvan sekä vanhan kohukuvan, tällä kertaa vähemmän sensuroituna. Beallin ryhmäkuvaa on jaettu ja uudelleenjulkaistu ahkerasti Facebookissa, joten kenties ihmisten silmät alkavat hiljalleen avautua kohti julkisenkin imettämisen yleisempää hyväksymistä.
Lähteet: Cosmopolitan, Daily Mail
Kuvat: Jade Beall
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen