Tia Kiuru julkaisi rajun kuvan ihosairaudestaan: ”Eikä tällä selällä paljon ihmissuhteitakaan kehitellä”
Muun muassa Viidakon tähtöset -sarjasssa nähty realitytähti ja bloggaaja Tia Kiuru on julkaissut Instagramissa kuvan kivuliaan näköisestä selästään.
Kuvatekstissä Kiuru avautuu sairastamastaa psoriasisksesta ja kertoo, että orastava ihmissuhde kaatui sen vuoksi. Mies pyysi häntä uimaan, mutta Kiuru kieltäytyi, koska pelkäsi miten mies suhtautuisi hänen sairauteensa.
– Kieltäydyin kaikenlaisten tekosyiden varjolla. Enhän mä voinut sanoa että mä en halua ajatella päässäni että olisit kauhistunut mua, kun susta ei sen uintireissun jälkeen enää kuuluisikaan, Kiuru kirjoittaa.
Sairaudestaan Kiurulla on sanottavana suorat sanat.
– Se on ruma, kivulias, vaivaannuttava, kontrolloimaton, uppiniskainen sairaus jonka suhteen voi kokeilla kaikenlaista (solusalpaajista valohoitoihin, been there, done that), mutta silti takeita paremmasta huomisesta tai ensi viikosta ei ole.
Tumma kaunotar toteaa, ettei hänen tee mieli rakennella uutta ihmissuhdetta.
– Eikä tällä selällä, päänahalla, rintakehällä taikka nilkoilla paljon tuoreita ihmissuhteitakaan kehitellä. No, ei kyllä tee mielikään, sen voin sanoa.
Kiurun julkaisemassa kuvassa psoriasisihottuma näkyy punaisina läiskinä pitkin selkää ja niskaa.
Tässä lisää Tia Kiurun kuvia.
Kuvat: Instagram / Tia Kiuru
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”