Tuore supertähti Frank Ocean saapuu Flow Festivaaleille!
Laulaja-lauluntekijä Frank Ocean on parin viime vuoden aikana kohonnut supertähtien taustavaikuttajasta R’n’B:n kirkkaimpien lupausten kärkijoukkoon. Myyntilistojen uusi valloittaja on yksi Flow Festivaalin pääesiintyjistä.
Viime vuonna julkaistulla Nostalgia, Ultra -mixtapellaan hienovarainen romantikko herätti myös alan päälliköiden mielenkiinnon, päätyen levyttämään muun muassa Jay-Z:n ja Kanye Westin Watch The Throne -menestysalbumille.
Uskomattomassa nosteessa oleva 24-vuotias nuorukainen pomppasi Suomessakin iTunes-listan piikkipaikalle rajoja rikkovan hämyisellä hip-hop albumilla Channel ORANGE. Ocean on kuin varkain noussut sukupolvensa lahjakkaimpien biisinikkareiden tiukasti varjeltuun kerhoon ja pitääkin itseään enemmän tarinankertojana kuin laulajana.
Levyn teemat häilyvät ajattomien teemojen ympärillä. Rakkaus, seksi ja menetyksen tuska ovat aina kiehtoneet musiikin legendoja, myös Frankia. Mies kertoo kuitenkin tarinansa oman maailmansa näkökulmasta ja vetää pesäeroa nykypäivän tyhjiin pop-lyriikoihin. Channel Orange tuntuu jo nyt klassikolta.
Sielukas monitaituri kuvailee omaa elämäänsä zeniläisen tyynesti ja ytimekkäästi ”I don’t know anything and neither do you”, kielien enemmän viisaudesta kuin tietämättömyydestä.
LUE MYÖS:
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”