Ulkomaalaislehdistö: Aviciin vanhemmat vahvistivat poikansa tehneen itsemurhan
Ruotsalaisen huippu-DJ Aviciin, oikealta nimeltään Tim Berglingin, vanhemmat Anki Lidén ja Klas Bergling ovat julkaisseet tiedotteen Omanissa viime viikolla kuolleena löytyneestä pojastaan.
28-vuotiaana menehtyneen Aviciin vanhemmat sanovat tiedotteessa seuraavaa:
– Rakas Timimme oli etsijä, hauras taiteellinen sielu, joka etsi vastauksia olemassoloon liittyviin kysymyksiin. Ylisuorittava perfektionisti, joka matkusti ja työskenteli kovalla tahdilla, mikä johti äärimmäiseen stressiin.
Vanhempien mukaan Avicii lopetti keikkailun, koska halusi olla elämässään onnellinen ja tehdä sitä mitä rakasti eniten, eli musiikkia.
– Hän todella kamppaili tarkoitukseen, elämään ja onnellisuuteen liittyvien ajatusten kanssa. Hän ei jaksanut enää. Hän halusi löytää rauhan.
– Tim ei sopinut osaksi bisneskoneistoa, josta hän löysi tisensä. Hän oli herkkä poika, joka rakasti fanejaan mutta vältteli parrasvaloja.
– Tim, sinua tullaan ikuisesti rakastamaan ja surullisesti ikävöimään. Persoonasi ja musiikkisi pitävät muistosi elossa.
– Rakastamme sinua, Perheesi, he kirjoittivat.
Yhdysvaltalaisen Variety-lehden löytämä ruotsalaislähde on paljastanut, että alkuperäinen ruotsinkielinen versio tiedotteesta viittasi selkeämmin itsemurhaan kuin siitä tehty englanninkielinen käännös.
Englantilainen LADbible-sivusto otsikoi edellämainittujen tietojen perusteella Aviciin vanhempien vahvistaneen poikansa itsemurhan.
Avicii on aiemmin avautunut kamppailustaan mielenterveyteen liittyvien ongelmien kanssa, mukaan lukien ahdistus ja alkoholi. Hänellä diagnosoitiin 21-vuotiaana akuutti haimatulehdus, joka johtui osittain liiallisesta alkoholinkäytöstä. Vuonna 2014 Bergling joutui sairaalaan, jossa häneltä poistettiin sappirakko ja umpilisäke.
Hiljattain julkaistussa Aviciin elämää seuranneessa dokumenttielokuvassa hän sanoi keikkojen välillä managereilleen kiihkeän kiertuetahdin koituvan hänen kuolemakseen.
Lähde: LADbible
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla